Mauri

Viihde

Pudottivatko nämä syyt PKN:n viisufinaalista? – ”Saatettiin pitää jopa hyväksikäyttönä”

Julkaistu:

Pitkän linjan laulaja-säveltäjä Petri Laaksonen ja Yle Radio Suomen musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki ruotivat euroviisujen semifinaalin ISTV:n studiossa.
Laaksonen ja Hietamäki eivät olleet järin yllättyneitä PKN:n putoamisesta. Hietamäen mukaan PKN:n valinta euroviisuihin oli riski.

– Kun ottaa sen tosiasian huomioon, että ääniä annettiin tällä kertaa itäisistä EBU-maista, niin saatoin hyvin aavistaa, että näin käy, Hietamäki sanoo.

Kehitysvammaisten asema ei ole kaikkialla kovin hyvä. Hietamäki uskoo, että esimerkiksi Moldovassa, Armeniassa ja Kreikassa ei ymmärretty Suomen edustajaa.

– Luulen, että monet eivät ole valmiita tai halukkaita tällaiseen, Laaksonen sanoi.

– Sitä saatetaan jossain pitää jopa hyväksikäyttönä, Hietamäki kommentoi.

Jos Suomi olisi mukana torstain semifinaalissa, tulos saattaisi olla toinen.

– Siinä olisi saattanut käydä paremmin. Vanhassa, perinteisessä, läntisessä Euroopassa tätä menoa olisi ymmärretty paremmin, Hietamäki sanoi.

”Suomi oli oudossa seurassa”

Laaksonen muistutti, että PKN:n punkviisu oli hyvin erilainen verrattuna muihin. Hän pohti, tiesivätkö kaikki euroviisukatsojat PKN:n taustoista. Hänen mukaansa esityksen sanoma ei mennyt välttämättä läpi.

– Suomi oli vähän oudossa seurassa – tai sitten päinvastoin. Suomi meni kahdella kortilla. Oli punk, joka on todella kaukana miellyttävästä euroviisuviihteestä. Toinen oli erilaisuuden, kehitysvammaisuuden teema, Laaksonen sanoi.

Hietamäki kertoi, ettei hän pitänyt PKN:n kappaleesta.

– Se ei kuitenkaan alenna Pertti Kurikan nimipäivien olemassaoloa. Mutta ei tällä Eurovision laulukilpailuissa pärjätä.

– Jos kehitysvammaisten asia nousee tämän ansiosta positiivisesti framille, niin olkoon näin, Hietamäki sanoi.

Yllä olevalla videolla miehet pohtivat myös muita syitä PKN:n putoamiseen. Lisäksi he paljastavat suosikkinsa tiistain semifinaalista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    5. 5

      Ohikulkija teki järkyttävän havainnon Hernesaarenrannassa: ”Toivoin, että tämä olisi jonkinlainen vitsi”

    6. 6

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    7. 7

      Brittinainen murhattiin raa’asti kesken melontaretken Brasiliassa – kyläläinen kertoo järkyttävistä viimeisistä hetkistä

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Taas törkytemppu SM-liigassa – Ässien kultakypärä löi kyynärpäällä päähän

    10. 10

      BBC: Läpimurto HIV:n parantamisessa? Uusi vasta-aine tepsii 99 prosenttiin kannasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    8. 8

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    9. 9

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    10. 10

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    5. 5

      Ohikulkija teki järkyttävän havainnon Hernesaarenrannassa: ”Toivoin, että tämä olisi jonkinlainen vitsi”

    6. Näytä lisää