Minna, Vilma, Miina

Viihde

Valikko

Laulajalegenda Kari Tapiolle oma museo Pieksämäelle

Julkaistu:

museo
Edesmenneen laulajalegenda Kari Tapion nimeä kantava tapahtuma-areena avataan syyskuussa Pieksämäellä.
Pieksämäki haluaa areenalla juhlistaa Kari Tapiota, jonka syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 70 vuotta. Tapio työskenteli ja asui elämänsä aikana pitkään Pieksämäellä, jossa aloitti myös musiikkiuransa 1960-luvun alussa paikallisen yhtyeen solistina.

Paalupaikka Areenaan avataan tapahtumakeskuksen ja tanssiravintolan lisäksi Kari Tapion urasta kertova museo. Hankkeen takana ovat musiikkivaikuttaja Juse Venäläinen sekä Kari Tapion poika Joona Jalkanen.

– Vanhojen veturitallien täysin remontoituihin tiloihin asetetaan näytteille Kari Tapiolle kuuluneita esiintymisasuja, soittimia, julisteita, julkaisuja, kultalevyjä ja kuvatarinoita eri vuosikymmeniltä. Kyseessä on ainutkertainen maamme kevyen musiikin historiasta kertova kokoelma, Joona Jalkanen kertoo tiedotteessaan.

Kari Tapion syntymän 70-vuotisjuhlaa kunnioittava juhlakiertue käynnistyy Suonenjoelta perjantaina 10. heinäkuuta. Kiertueen konserteissa kuullaan Kari Tapion rakkaimpia lauluja ja ikivihreitä maamme huipputähtien tulkitsemina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    5. 5

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    6. 6

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    10. 10

      Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    5. 5

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    6. Näytä lisää