Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Entinen valmentaja kertoo: Tällainen oli 15-vuotias Pekka Rinne

Julkaistu:

suosikkileijona
IS:n lukijat valitsivat maalivahti Pekka Rinteen jo toista kertaa kaikkein kuumimmaksi kiekkoleijonaksi.
Maalivahti Pekka Rinteen nimi on ollut jälleen suomalaisten huulilla jääkiekon MM-kilpailujen alettua.

Ilmiömäisten pelitaitojensa ja NHL-menestyksensä lisäksi Rinteen karismaa, vaatimattomuutta, positiivista olemusta ja ulkonäköäkin on hehkutettu lehtien sivuilla ja sosiaalisessa mediassa ahkerasti.

Ilta-Sanomien lukijat valitsivat Rinteen jääkiekon MM-joukkueen komeimmaksi pelaajaksi jo viime keväänä ja uudestaan tänä vuonna.

Rinne on myös ollut jo kolmesti ehdolla NHL:n parhaan maalivahdin palkinnon voittajaksi. Saako Rinne Vezina Trophy -palkinnon vihdoin tänä vuonna, se selviää kesäkuussa.

Oulun Kärppien maalivahtivalmentaja Ari Hilli valmensi Rinnettä ensimmäisiä kertoja Kärppien junnuissa. Rinne oli tuolloin 15-vuotias.

– Pekalla on aina ollut palo keskittyä ja hän on treenannut määrätietoisesti. Pekka osasi jo silloin kohdata vastoinkäymisiä ja nousta niistä ylöspäin, Hilli muistelee.

Joukkuekavereiden keskuudessa Rinne on Hillin mukaan aina ollut positiivinen ja pidetty persoona.

– Pekka on aina ollut positiivinen ja ulospäin suuntautunut kaveri. Sen huomaa vielä nykyäänkin hänestä. Hän kohtaa ihmiset ihmisinä, valmentaja kuvailee.

Pekan kotona Kempeleessä jääkiekon MM-kisoja katsellaan jännittyneinä ja iloisina.

– Ainahan Pekka oli urheilullinen lapsi, mutta ei tällaista olisi voinut aavistaa. Hienosti on poika taistellut, Pekan ylpeä äiti Helena Rinne kommentoi Ilta-Sanomille puhelimitse.

Rinteen vanhemmat seuraavat MM-kisoja kotonaan kannustavissa tunnelmissa.

Kaudella 2003–2004 Rinne pelasi Oulun Kärpissä. Tuolloin Niklas Bäckström oli ykkösmaalivahti, Rinne oli kakkosmaalivahti.

Joukkueen mestaruuteen johtanut valmentaja Kari Heikkilä muisteli Ilta-Sanomille Pekkaa tuolta ajalta:

– Pekka oli aina tosissaan tekemässä, mutta ei silti ollut mikään pullistelija.

– Pekka on hyvä esimerkki siitä, että jos on halua, niin pääsee pitkälle.

Tiistaina Rinne keskittyi tulevaan peliin eikä ollut tavoitettavissa. Viime vuonna IS tavoitti Rinteen itsensä kommentoimaan valintaa komeimmaksi Leijonaksi.

– Aika yllättävää. Mutta kiva juttu! Kivoja uutisiahan sieltä tulee, vaatimaton Rinne sanoi tuolloin IS:lle.

Miehestä onkin kuoriutunut viime vuosina oikea kansan suosikkileijona.

Sinkkunaisten ei kannata kuitenkaan haaveilla kiekkokomistuksesta, sillä Rinne on seurustellut The Voice of Finland -ohjelmasta tunnetuksi tulleen laulajan Kirsi Lehtosaaren kanssa yli 11 vuotta. Pariskunta kihlautui huhtikuussa 2013.

– Tuntuu, että minä olen ainoa, jolle tämä tuli yllätyksenä. Kaikki ystävät ja läheiset ajattelivat enemmänkin, että jo oli aikakin, Kirsi kommentoi uutista tuolloin IS:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskuista epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    4. 4

      Bachelor-Tuomas valitsi Ninjan: jo ensikohtaaminen sai sinkkumiehen pauloihinsa – ”Ainoa oikea vaihtoehto!”

    5. 5

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    6. 6

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    7. 7

      Samu Haber paljastaa tatuointinsa vaietun taustan – kaiken takana yllättäen Lauri Ylönen: ”Onhan se ihan helvetin noloa”

    8. 8

      Isisille uskolliset asemiehet hyökkäsivät 200 000 asukkaan kaupunkiin: ”Lukitkaa ovenne ja porttinne”

    9. 9

      Kommentti: Roger Moore oli ääripäiden James Bond: sekä kaikkivoipainen hurmuri että hölmöläinen

    10. 10

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – baseball-mailalla aseistautunut mies häiritsi muistotilaisuutta

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    9. 9

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – baseball-mailalla aseistautunut mies häiritsi muistotilaisuutta

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskuista epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    4. 4

      Bachelor-Tuomas valitsi Ninjan: jo ensikohtaaminen sai sinkkumiehen pauloihinsa – ”Ainoa oikea vaihtoehto!”

    5. 5

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    6. Näytä lisää