Leo

Viihde

Valikko

IS uuden James Bondin kuvauksissa: ”Avauskohtaus on Bond-historian hienoimpia”

Julkaistu:

IS vieraili uuden James Bond -elokuvan Spectren kuvauspaikalla Meksikossa.
Uusi James Bond -elokuva Spectre on aiheuttanut maailman kuuluisimman agentin faneissa innostunutta kihelmöintiä jo useamman kuukauden, vaikka itse leffa saakin ensi-iltansa vasta marraskuussa. Leffaa on ehditty kuvata jo Lontoossa, Itävallan Söldenissä ja Roomassa.

Elokuvan avaavaa toimintakohtausta kuvattiin maaliskuussa Meksikon pääkaupungissa Méxicossa. Ilta-Sanomat sai seurata kuvauksia paikan päällä ainoana suomalaismediana.

Kaupungin suurin aukio, zócalo, on yksi miljoonakaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Tällä kertaa paikalla ei kuitenkaan pyörinyt turisteja kameroineen, vaan koko alue oli suljettu siviileiltä viiden päivän ajaksi.

Sen sijaan maaliskuisessa aamupäivän auringossa kylpeneellä aukiolla näkyi röykkiöittäin hahmoja, jotka ovat tuttuja meksikolaisesta kuolleiden päivästä, eli lokakuun lopussa vietettävästä Día de Muertos -juhlasta.

Leffan avaavassa reilun kymmenen minuutin toimintarämistelyssä Daniel Craigin näyttelemä James Bond nähdään takaa-ajokohtauksessa, jossa koko aukio on täynnä karnevaalimaista Dia de Muertos -juhlintaa. Osa kamppailusta nähdään naamioituja juhlijoita täynnä olevan väkijoukon seassa, ympäröivien rakennusten katoilla ja osa kulkueen yläpuolella pörräävässä helikopterissa.

Elokuvan toinen tuottaja Michael G. Wilson seurasi kuvauksia median kanssa aukion laidalla olevan hotellin kattoterassilta.

– Avauskohtaus tulee olemaan yksi Bond-historian hienoimpia toimintakohtauksia, Wilson lupaa.

Täysin rauhassa elokuvaa ei tietenkään voi kuvata keskellä vilkkainta kaupunkia. Aluetta rajaavat aidat ovat väärällään uteliaita paikallisia ja paparazzeja kameroineen. Kuvauksista ehtikin levitä maailmalle runsaasti paparazzikuvia.

Budjetiksi kerrottu yli 200 miljoonaa

Megafonista kaikuvat ohjaaja Sam Mendesin käskyt, jotka sivusta seuraavalle puuroutuvat kimpoillessaan aukiota ympäröivistä valtavista rakennuksista.

Elokuvan budjetin on kerrottu olevan muikeat yli 200 miljoonaa dollaria. Kuvauspaikalla on nähtävissä havainnekuvia siitä, miltä lopullinen kohtaus tulee visuaalisesti näyttämään. Näyttävissä julisteissa karnevaalitunnelma on käsin kosketeltavissa.

Itse aukiolla karnevaalin vallattomuus on tipotiessään. Kaikki kohtausryppäät ovat ripoteltuina ympäri aukiota, ja jokainen osa liikahtaa vain ohjaajan käskystä.

Keskellä aukiota on pieni lava, jossa kymmenkunta tanssijaa tanssii. Eri puolilla aukiota on neljä isoa luurankofiguuria, joita kutakin ohjailee neljä kokovartalomustiin pukeutunutta henkilöä. Kadun kulmassa 1 500 ekstran, eli kuvausavustajan joukkio tanssii kaiuttimista kuuluvan musiikin tahdissa. Koko ihmismassa on pukeutunut karnevaaliasuihin.

1 500 ekstranäyttelijän meikkaaminen on kova projekti, joka alkaakin jo neljältä aamulla.

– Vietän aamuisin kaksi tuntia meikissä, mutta tämä on ollut hieno kokemus. Pääsin tapaamaan myös Daniel Craigin. Hän on erittäin mukava ja kohtelias, luurankomorsiamen asussa ja meikissä esiintyvä Montserrat Ambrosio Lopez kertoo.

Koko komeus lähtee liikkeelle vasta, kun kaiuttimista kuuluu ohjaajan käsky. Kulkue tanssii, musiikki soi ja luurankofiguurit liikkuvat ohjailtuina. Aukion laidalla nököttävä helikopteri nousee ilmaan ja kiertää aukion ympäri. Muutaman kymmenen sekuntia kaikki tietävät mitä tehdä. Jongleeraaja heittää keilansa ilmaan ja matalalla lentävän helikopterin ääni huumaa korvia.

Kohtaus on ohi yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Kaikki palaavat alkuasetelmiinsa, kunnes kohtaus otetaan uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen. Ottojen määrä tuntuu loputtomalta.

Elokuvan toimintakohtauksista vastaava kakkostiimin ohjaaja Alex Wittin mukaan helikopterilla tehdään iso osa avauskohtauksen visuaalisuudesta.

– Helikopteri noukkii pahiksemme, mutta Bond tietenkin ehtii mukaan kyytiin. Olen erityisen innoissani, että saimme helikopterin puikkoihin pilotin, joka pystyy tekemään helikopterilla 360 asteen kiepin, Witt intoilee.

Aivan hurjimmissa kohtauksissa leffan päätähti Daniel Craigia ei oikeasti nähdä. Esimerkiksi lentävässä helikopterissa tapahtuvan nyrkkitappelun hoitavat stunt-näyttelijät. Sen verran vaaralliset kuvaukset ovat kuitenkin olleet, että Daniel Craigin on kerrottu satuttaneen jo muun muassa päänsä ja polvensa.

Méxicon kuvauspäivä saadaan kuitenkin päätökseen ajoissa, joten myös Daniel Graig hymyilee pitkän työpäivän päätteeksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    4. 4

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    5. 5

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    8. 8

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    9. 9

      Iivari, 3, lähetti mökiltä pullopostia – hellyttävä kirje löytyi kaksi vuotta myöhemmin viereisestä saaresta

    10. 10

      Mitä mieskomeutta – tässä ovat Mr Gay Finland -ehdokkaat, äänestä suosikkiasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    7. 7

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    8. 8

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    4. 4

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    5. 5

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    6. Näytä lisää