Tuukka, Touko

Viihde

Valikko

American Idol -ohjelma loppuu– 15. kausi jää viimeiseksi

Julkaistu: , Päivitetty:

viimeistä viedään
2000-luvun menestynein tv-ohjelma, American Idol, on tullut tiensä päähän. Ensi kauden päätteeksi kruunataan 15. ja viimeinen voittaja.
American Idol -ohjelma on vuosien saatossa leiponut lukuisia tähtiä kansainväliselle musiikkitaivaalle. Heti ensimmäisen kauden (2002) voittajasta, Kelly Clarksonista, tuli supertähti. Hänen jälkeensä kuuluisuuteen ovat nousseet muun muassa Oscarillakin palkittu, vuonna 2004 seitsemänneksi tullut Jennifer Hudson, vuoden 2005 voittaja, kantritähti Carrie Underwood ja toiseksi vuonna 2009 sijoittunut Adam Lambert.

Nyt tähtikoneesta vedetään kuitenkin piuhat irti: American Idol päättyy 15. tuotantokauden jälkeen keväällä 2016, tv-kanava Fox tiedotti maanantaina.

– Päätös ei ollut helppo. Puhuimme tuottajien kanssa, ja olimme kaikki sitä mieltä, että nyt on aika lopettaa, kanavan toimitusjohtaja Gary Newman kommentoi New York Daily Newsin mukaan.

Huikea menestystarina on hiipunut

American Idol oli television ykkösohjelma Yhdysvalloissa kahdeksan kauden ajan, ja se keräsi parhaimmillaan 36 miljoonaa katsojaa per jakso. Kun ohjelmassa alusta saakka mukana ollut, ilkeäksi tuomariksi profiloitunut Simon Cowell poistui sarjasta 9. kauden jälkeen, monelle sarjan fanille jo se tarkoitti alkuperäisen American Idolin päättymistä.

Idolin katsojaluvut ovatkin viime vuosina romahtaneet, koska se on tuottanut harvemmin menestyneitä laulajia kuin ennen ja kiinnostus on siirtynyt uusien kykyjen sijaan tähtituomareihin, joita ovat olleet muun muassa Jennifer Lopez, Steven Tyler, Nicki Minaj ja Mariah Carey. Viime vuonna lopulta myös toinen alusta saakka mukana ollut tuomari, tuottaja ja basisti Randy Jackson, jätti sarjan.

American Idolin 14. kausi on juuri päättymässä Yhdysvalloissa. Tuomareina ovat toimineet Jennifer Lopez, Harry Connick Jr., ja Keith Urban. Sama kolmikko jatkaa myös viimeisellä kaudella samoin kuin juontaja Ryan Secrest, ainoana alkuperäisenä Idol-tekijänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    5. 5

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    6. 6

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    9. 9

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    5. 5

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    6. Näytä lisää