Sami, Samuli

Viihde

Illalla tv:ssä: Koomikko Heikki Silvennoinen saa kuulla kunniansa Latela-jätkiltä

Julkaistu:

Uusi kausi alkaa
Meno jatkuu entisellään, kun Latelan äijät pääsevät kolmannelle kaudelle.
Latela arkisin TV2 klo 19.00, uudet jaksot ma 11.5. alkaen

Ronskien äijien auto-ohjelma Latela jatkuu kolmannen kauden uusin jaksoin tänään. Jutut ovat yhtä levottomia kuin ennenkin.

Ensimmäisessä jaksossa kaksi koomikkoa kohtaa: Ville Myllyrinne haastaa Heikki Silvennoisen peltoautokisaan. Kilpailua varten täytyy tietenkin rakentaa häijyn näköiset kilpa-autot, joista syntyy melkoista päänvaivaa Latelan jätkille.

– Kaikella kunnioituksella, mutta et sää ny kovin hyvä piirtään oo, lauotaan Heikki Silvennoiselle.

Paljastamatta liikaa kerrottakoon, että toiseen autoon suunnitellaan prutkuttava peräreikä. Toista autoa puolestaan kutsutaan kilpailevassa joukkueessa ytimekkäästi venäläiseksi poliisiladaksi.

Kommelluksia riittää

Huutoa syntyy siitä, kuka menee pimeään ulkovarastoon etsimäään lisätarvikkeita. Tulipalokin saadaan aikaiseksi. Lopulta eniten päänvaivaa näyttävät aiheuttavan tarrat. Niistä kun ei tiedä, miten päin niitä pitää kisa-auton kylkeen laittaa.

– Lippu ja nimi! Nythän on lippu nimen edessä, kiivastuu Lauri Huttunen.

– Mä oon puhunu auton etuosasta, huomauttaa Lauri Valkama.

– Et sää tajua v***u yhtään mitään, Huttunen toteaa.

Katso kaikki päivän ohjelmatiedot Iltapulusta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    6. 6

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    9. 9

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    10. 10

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    10. 10

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    6. Näytä lisää