Teijo

Viihde

Valikko

Mikko Alatalon lapsenlapsi laulaa ja tanssii klassikkonäytelmän pääosassa – katso video!

Ihmemaa oz
Ronja Alataloa, 15, on jo sanottu suomalaisen musikaalin tulevaisuudeksi.

ERÄS teatterinjohtaja totesi taannoin Ronja Alatalosta, että siinä on suomalaisen musikaalin tulevaisuus.

– Voi! Olen imarreltu, Ronja Alatalo, 15, sanoo.

Ikäisekseen Ronja on tehnyt paljon. 13-vuotiaana hän esitti Annie-musikaalin pääroolin. Kaksi kesää meni Keisarin uusissa vaatteissa. Nyt hän näyttelee Ihmemaa Ozin pääroolin Tampereen Komediateatterissa.

Ronjan kohdalla muistetaan aina, että hän on Mikko Alatalon pojantytär.

– Nimen varjolla en aio tätä hommaa tehdä, vaan haluan saada oman identiteetin jossain kohtaa ja tehdä niin paljon töitä, ettei tarvitse kulkea Mikko-papan varjolla.

Jonain päivänä tilanne saattaa olla se, että Mikko muistetaan siitä, että hän on Ronjan isoisä.

– Toivottavasti näin päin kääntyy. Täytyy tehdä kovasti töitä, että onnistuu, Ronja sanoo.

IHMEMAA Ozissa Ronja näyttelee Dorothyn roolin. Kuuluisassa elokuvassa saman roolin esitti Judy Garland.

– Elokuvaa en ole vielä nähnyt enkä aio katsoakaan, koska tästä tulee mun oma roolisuoritus, Ronja sanoo.

Ensi syksynä Ronja nähdään Tampereen Työväen Teatterin Desiree-musikaalissa. Tuon ikäiset yleensä käyvät koulua, eivätkä loista teattereiden lavoilla.

Ronja ehtii Pyynikin koulun musiikkiluokalle melko harvakseen.

– Olen tänä keväänä ehkä kolme päivää vielä koulussa. Se on aika vähän, mutta tämä on niin ainutkertaista ja etuoikeutettua, kun saan tehdä tällaista juttua, Ronja sanoo teatterirooleistaan.

Kaiken muun lisäksi Ronja käy Kansallisoopperan balettikoulua. Ohjelmaa tytöllä todella riittää, ja koulunkäyntikin sujuu kiitettävästi.

– Jouluna keskiarvo oli yhdeksän. Nyt se voi vähän laskea, kun on sen verran poissaoloja.

Mikko-pappa on tehnyt satoja lauluja. Ovatko lauluntekijän geenit periytyneet?

– Joitain sanoituksia olen tehnyt, koska tykkään tosi paljon kirjoittamisesta. Ei kyllä mitään julkaisukelpoista ole tullut ainakaan vielä.

RONJA arvostaa Mikko-papan tuotantoa.

– Siellä on hienoja sanoituksia ja hienoja biisejä, joista voi ottaa oppia. Yksi suosikki on 11 virran maa. Niissä biiseissä on otettu huomioon yhteiskunnallisia ongelmia.

Ehkä ei lyö kirvestä kiveen jos ennustaa, että Ronjan tulevaisuus on teatteritaiteen parissa.

– En halua ennustella, koska usein se menee pieleen. Katsotaan nyt, minne tuuli vie. Kyllä tämä on mun unelma, ja jos unelmat toteutuu, niin tälle alalle toivottavasti pääsen, Ronja Alatalo sanoo.

Ihmemaa Ozin ensi-ilta on Tampereen Komediateatterissa 11. toukokuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel ja Räikkönen eturiviin Venäjän F1-kisassa – huikea trilleri aika-ajoissa!

    2. 2

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    3. 3

      Leijonat kaatoi Venäjän – löytyikö ykkösvahti MM-kisoihin?

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Sofia Belórf sai Sara Siepiltä neuvoja sinkkuuteen – fitnesskaunotar kauhistui nykysinkkujen menosta: ”Olen kysynyt, onko tämä normaalia?”

    7. 7

      Punoittaako naamasi muutaman lasillisen jälkeen? Oire voi kertoa riskistä sairastua

    8. 8

      Räikkönen todella lähellä paalupaikkaa: ”Vähän harmittaa”

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Mailis, Viivi, Anna, Susanna... Kuka kaunottarista on kaikkien aikojen upein vappudaami?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    8. 8

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel ja Räikkönen eturiviin Venäjän F1-kisassa – huikea trilleri aika-ajoissa!

    2. 2

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    3. 3

      Leijonat kaatoi Venäjän – löytyikö ykkösvahti MM-kisoihin?

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. Näytä lisää