Kaapo, Gabriel

Viihde

Valikko

Anssi Kela paljastaa: Näin paljon hittibiisillä Suomessa tienaa

uusi levy
Anssi Kela singahti suomalaisen musiikkitaivaan ykköskaartiin 15 vuotta sitten. Nyt Kelalle on selvinnyt, mihin hän tähtää.
Vuodet eivät ole tukahduttaneet palavaa halua musiikin tekoon, päinvastoin. Anssi Kela, 42, ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä määrätietoinen ja uralleen omistautuva kuin nyt julkaistessaan uutuusalbuminsa Nostalgiaa.

– Nälkä onnistua on tällä hetkellä kovempi kuin koskaan ennen. Nyt minulla on päämäärä, mihin haluan mennä. Urani käännekohtiin kuuluu muutaman vuoden takainen Eric Claptonin lämmittely Hartwallilla, Anssi kertoo.

Hän tajusi haluavansa esiintyä samassa paikassa myös omassa konsertissaan, ei vain lämmittelijänä.

– Tein päätöksen, että teen kaikkeni, jotta esiinnyn vielä joskus Hartwall Areenalla omilla ansioillani.

Viime päivinä Anssi Kela on ollut esillä kasvoissaan olevien ruhjeiden takia. Nenänpielestä poistettiin leikkauksella patti, joka siihen yllättäen ilmaantui. Leikkauksen jälkeen silmän alle noussut mustelma on vaihtanut väriä ruskan kaikissa väreissä.

– Patin pitäisi olla hyvälaatuinen, mutta patologilta tulee lähiaikoina varmuus asiaan, Kela kertoo.

Hän ei ole salaillut kolhiintunutta ulkonäköään. Tyypillistä miehelle, joka ei kaunistele asioita vaan uskaltaa kertoa vähemmänkin mairittelevia puolia elämästään. Hän on puhunut avoimesti myös rahasta paljastamalla muun muassa, paljonko ansaitsi hitillään Levoton tyttö, joka oli vuoden 2013 soitetuin radio­biisi.

– En ole täysin hahmottanut, miksi rahasta puhuminen tuntuu olevan jonkinlainen tabu. Kirjoitin Teoston pyynnöstä blogitekstin, jossa avasin sitä rakennetta, millä tavalla hittibiisistä kuten Levoton tyttö tulee tuloja. Tienestit olivat bruttona noin 80 000 euroa. Pitää muistaa, että kyse oli isosta radiohitistä, joka lisäsi ansioita. Ja näitä biisejähän on kirjoitettu joskus jopa vuosien ajan, Kela tähdentää.

Musiikin teko on miehellä verissä. Hän arvelee tiensä muusikoksi olleen viitoitettu jo lapsuudenkodissa. Isä oli tunnettu gospelmuusikko Juha Kela, joka menehtyi auto-onnettomuudessa Anssin ollessa 13-vuotias.

– Isän kuolemasta tulee tällä viikolla tasan 30 vuotta. Tuntuu hurjalta ajatella, että olen nyt kymmenisen vuotta vanhempi kuin isä oli kuollessaan. Jos sitä rupeaa oikein miettimään, niin ihan päässä nyrjähtää, Anssi myöntää.

Hän on kahden lapsen isä. Isyydestä ja lapsistaan Anssi ei puhu julkisesti, mutta mainitsee itselleen tärkeästä tavasta, jonka hän oppi isältä.

– Isä kävi iltaisin veljeni ja minun yhteisessä huoneessa toivottamassa hyvät yöt. Samalla hän aina sanoi, että tykkää meistä. Kun isä kuoli, minun ei koskaan tarvinnut miettiä tuota asiaa, vaan minulla oli varmuus hänen tunteistaan. Siitä on jäänyt lämmin muisto. Tuota tapaa olen halunnut jatkaa omien lasteni kanssa.

Uudella albumillaan monipuolinen muusikko vie musiikilliselle aikamatkalle 80-luvulle. Tuolloin hän itse oli teini-ikäinen.

– Mikään musiikki ei voi enää nykyään sytyttää samalla tavalla kuin silloin, kun kaikkea kuuli vasta ensimmäisiä kertoja. Olen aito kasarilapsi. Mielestäni paras musiikki tehtiin 80-luvulla, vaikka monet muusikot vannovat 60- tai 70-luvun nimiin.

Aiemmin Kela vähän peitteli musiikissaan 80-luvun vaikutteita.

– Jo viime levyllä aloin vapauttaa itseäni kasarihäpeästä. Luulenpa, että monilla tulevat kulmakarvat kohoamaan ihmetyksestä, kun he kuulevat näitä biisejä, muusikko arvelee.

Videolla Anssi Kela kertoo, miten somehitti kolmasluokkalaisen Veera-tytön Kevätpörriäisessä julkaistusta runosta oikein syntyi. Videolla ovat kuvakaappaukset on otettu artistin luvalla.

Nostalgiaa-albumi ilmestyy 15. toukokuuta ja samalla viikolla käynnistyy kiertue Tampereelta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. 6

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    7. 7

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    10. 10

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. Näytä lisää