Mervi

Viihde

Työelämään palaava Sanna Kiiski onnellisena: ”Fresh start tulee tarpeeseen”

Julkaistu:

Iltamenot
Sanna Kiisken perhe etsii uutta kotia Helsingistä.
Toimittaja ja yrittäjä Sannan Kiisken perhe elää onnellista kevättä: nelivuotias Ben-poika on tervehtynyt syövästä ja perhe pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä uudessa kodissa.

– Vanha kotimme täytyy ensin myydä, mutta haaveilemme pääsevämme hieman kantakaupungin ulkopuolelle, Kiiski kertoi Suomen Urheiluliiton ja Elovenan järjestämässä tilaisuudessa tiistaina.

Vanha koti on perheelle rakas, mutta liian monet asiat muistuttavat perhettä koetelleista vaikeuksista.

– Olemme kokeneet nykyisessä kodissamme elämämme raskaimmat ajat, joten fresh start tulee tarpeeseen, Kiiski kertoi.

Beniltä puolitoista vuotta sitten diagnosoitu ja leikattu Burkittin lymfooma on taltutettu ja perhe iloitsee, että sairaalaelämä on jäänyt taakse.

– Olemme iloisia jokaisesta päivästä, jota emme vietä sairaalassa, vaikka Ben siellä viihtyisikin. Hän nauttii nättien sairaanhoitajien huomiosta, Kiiski kertoo.

Omaishoitajan toukokuuhun saakka oleva Kiiski on pikkuhiljaa voinut palata myös työelämään. Kiiski tuottaa parhaillaan kuvattavaa Venäjän miljonääriäideistä kertovaa ohjelmaa.

– Olen päässyt myös aloittamaan kuntosaliharjoittelun. Ihmeellistä, kun on omaakin aikaa, kolmen lapsen äiti kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    3. 3

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    4. 4

      Game of Thrones -tähti juhli yön Helsingissä – häkeltyi hänestä seonneista suomalaisista

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    7. 7

      Virpi Sarasvuo poistui yllättäen Ylen tiimistä – tämä kaksikko on hiihdon asiantuntijana ensi talvena

    8. 8

      Raju maastopalo raivosi Gran Canarialla – suomalaispariskunta onnistui pakenemaan täpärästi liekkejä

    9. 9

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    10. 10

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    8. 8

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    9. 9

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    10. 10

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    3. 3

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    4. 4

      Game of Thrones -tähti juhli yön Helsingissä – häkeltyi hänestä seonneista suomalaisista

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. Näytä lisää