Heidi

Viihde

Suomen suurin urheilutähti kuvattiin pelkässä kalukukkarossa

Julkaistu:

Nakuna
Tällä viikolla on kohua aiheuttanut aliupseerin esiintyminen alasti nakudeittiohjelmassa Aatami etsii Eevaa. Vaan osattiin sitä ennenkin vanhaan nakuilla.
Nelosella esitettävä ohjelma aiheutti tuoreeltaan puhetta koko ideasta ja osallistujien karvoituksen puutteesta sekä myös siitä, että heti ensimmäisessä jaksossa oli mukana Tikkakoskella aliupseerina työskentelevä Juuso. Polemiikkia herätti kysymys, onko soveliasta, että Puolustusvoimien kantahenkilökunnan jäsen esiintyy julkisesti alasti.

IS kertoi aiemmin tällä viikolla, että itse C.G. Mannerheim on aikoinaan kuvattu nakuilemassa. Tosin Mannerheim ei tuolloin ollut vielä Suomen armeijan ylipäällikkö vaan tsaarin armeijan upseeri.

Vuonna 1997 julkaistussa Valittujen Palojen kirjassa,Mannerheim – Tuttu ja tuntematon, on kuva alastomasta Mannerheimista hevosensa selässä. Kirjan mukaan Marskin alastonkuva on otettu Mannerheimin Puolan-vuosien aikana, jolloin tsaarin armeijan ratsuväki kouluttautui ensimmäisen maailmansodan alla. Mannerheim palveli Puolassa vuosina 1909–1914.

Myös Urho Kekkosesta on otettu aikoinaan varsin paljastavia kuvia. Kekkonen viihtyi seurueineen varsin alastomissa tunnelmissa. Los Angelesin olympiakisoissa 1932 Suomen yleisurheilujoukkuetta johtanut Kekkonen pukeutui biljardia pelatessaan vain keppiin. Keihäänheittäjä Matti Järvinen pikkutakissaan tarkkaili vierestä.

Lajissaan erikoinen on myös Suomen Urheilumuseon kokoelmista löytyvä kuva juoksija Paavo Nurmesta. Kuvassa 9 olympiakullan mies voimistelee pelkässä kalukukkarossa. Kuvan tiedoissa ei lue, milloin se on kuvattu. Piirteistä päätellen kuva on kuitenkin Nurmen aktiivivuosilta.

Yllä olevalla videolla Aatami etsii Eevaa -ohjelman esittely.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    4. 4

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    5. 5

      Niinistö ja Putin pitävät yhteisen tiedotustilaisuuden – katso tästä suorana lähetyksenä!

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Prinssi Harry avautuu kuninkaallisten lasten pukeutumisesta – tämän takia heillä on “tyhmät asut”

    8. 8

      IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus käynnissä Punkaharjulla

    9. 9

      Ensimmäinen kättelyvuoro: Nämä suomalaiset ottivat Putinin vastaan lentokentällä

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus käynnissä Punkaharjulla

    10. 10

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    4. 4

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    5. 5

      Niinistö ja Putin pitävät yhteisen tiedotustilaisuuden – katso tästä suorana lähetyksenä!

    6. Näytä lisää