Soini, Veini

Viihde

Vihjaileva kuva julki - Onko kahden supertähden suhdehuhu sittenkin totta?

Julkaistu:

nuori rakkaus
Justin Bieberin ja Kendall Jennerin on vakuuteltu olevan vain ystäviä.
Kanadalaispoppari Justin Bieberin ja Kardashianien perheeseen kuuluvan Kendall Jennerin suhteen laatu on ollut jo pitkään erilaisten spekulaatioiden aiheena. Kaksikko itse on vakuutellut olevansa vain ystäviä, mutta esimerkiksi muutama viikko sitten kuvatussa Bieberin Roastissa Kendall istui siskonsa Kourtneyn kanssa paraatipaikoilla.

Myös useat paikalla olleet koomikot vihjailivat kaksikon seurustelusta.

Tähän asti kaveripuheet ovat vielä menneet läpi, mutta nyt Bieber on yllättänyt monet julkaisemalla Instagram-tilillään hempeän yhteiskuvan, jossa hän pitää Kendallia hellästi lantiolta ja työntää päätään lähelle naisen niskaa. Nurmikolla istuvalla Kendallilla on sylissään pieni koiranpentu.

Kuvassa ei ole lainkaan kuvatekstiä, mutta kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Läheisiä kaksikko ainakin on.

Mikäli pari todella seurustelee, voitaisiin puhua todellisesta superparista, sillä 21-vuotias Bieber on miljoonien ihailema poppari ja 19-vuotias Kendall puolestaan luo erittäin vahvasti alkanutta uraa mallina. Toki Kendallin meriitteihin voi laskea myös esiintymisen Kardashianien perheen elämästä kertovassa Keeping Up With The Kardashians -realityssa.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Poliisi tiedottaa Turun puukotuksista kello 12 – ainakin yhteen kysymykseen saadaan varmuudella vastaus

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    7. 7

      Seppälää haetaan konkurssiin

    8. 8

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    9. 9

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    10. 10

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. 6

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Poliisi tiedottaa Turun puukotuksista kello 12 – ainakin yhteen kysymykseen saadaan varmuudella vastaus

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. Näytä lisää