Soini, Veini

Viihde

Michael Jacksonin Prince-poika, 18, epämääräinen sätkä kädessä – perhe pelkää uutta tragediaa

Julkaistu:

uusi tragedia?
Prince Jackson tavattiin polttelemasta epämääräistä savuketta Hollywoodin kukkuloilta.
Edesmennen popin kuninkaan Michael Jacksonin poika kulkee uhkaavasti pitkin isänsä jalanjälkiä.

Ensimmäisen kerran Prince Jacksonin, 18, lähipiiri ilmaisi huolensa pojan tilasta viime marraskuussa. Prince pääsi helmikuussa käsiksi isänsä perintöön, ja suku pelkäsi äkkipikaisena tunnetun pojan menevän sekaisin suuresta rahamäärästä.

Muutama viikko takaperin Prince bongattiin Hollywoodin kukkuloilta epäilyttävän näköinen savuke käsissään. Käsin rullattu pötkylä kiersi Princen ja mukana olleen kaverin käsissä henkivartijan seuratessa poikien toimia.

– Hän on sekoillut nyt siihen pisteeseen asti, että perhe on huolissaan ja haluaa tehdä kaikkensa estääkseen uuden tragedian syntymisen, lähde kertoo Radar Onlinelle.

Tammikuussa Prince tavatiin bilettämästä riehakkaasta Hollywoodin Chateu Marmont -hotellista, ja huhujen mukaan poika on viettänyt paljon aikaa Hollywoodin pahan pojan maineen saaneen Justin Bieberin kanssa.

– Hän ei vietä juurikaan aikaa kotona, ja kun hän on siellä, hän kiukuttelee jatkuvasti isovanhemmilleen, lähde paljastaa.

Princen sisko Paris Jackson, 16, päätti juuri mielenterveysongelmista johtuneen hoitojaksonsa utahilaisessa parantolassa, ja nyt kuntoon hoidettu siskokaan ei ole innoissaan veljensä käytöksestä.

– Paris välttelee Princeä, sillä hänen mielestään poika käyttäytyy kuin hemmoteltu kakara, lähde sanoo.

Uutista muokattu 6.4.2015 kello 18.30: Chateau Marmont -hotelli on riehakas bilepaikka, mutta varsinaisesti pahamaineisena sitä ei pidetä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    2. 2

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    3. 3

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty ammuttu

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    6. 6

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    7. 7

      Europussi oli vuosituhannen alun kuuma keräilytuote, jolla tehtiin kovia voittoja – tämä on kolikoiden arvo nyt

    8. 8

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    9. 9

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    10. 10

      Brittitoimittaja vaatii Räikköstä lopettamaan F1-uransa – ”Kimin olisi jo aika tajuta...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    7. 7

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    8. 8

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    9. 9

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    2. 2

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    3. 3

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty ammuttu

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    6. Näytä lisää