Elviira, Elvi

Viihde

Valikko

Karl Lagerfeldin kissa tienasi viime vuonna kolme miljoonaa euroa

Julkaistu:

Muita eläimiä ja lapsia vihaava Choupette-kissa teki kaksi rahakasta työkeikkaa, kertoo NY Mag.
Muotisuunnittelija Karl Lagerfeld on upporikas, mutta myöskään hänen Choupette-kissallaan ei tunnu olevan rahahuolia.

Lagerfeld paljastaa NY Magin haastattelussa, että Choupette tienasi vuonna 2014 peräti kolme miljoonaa euroa.

– Se on ihmeellinen tarina. Choupetteä ei edes annettu minulle. Choupette kuului ystävälleni, joka pyysi palvelijaani huolehtimaan siitä parin viikon ajan, kun hän oli poissa, toteaa Lagerfeld.

– Kun hän tuli takaisin, hänelle kerrottiin, ettei Choupette palaa hänen luokseen. Hän sai toisen kissan, josta tuli lihava ja Choupettestä tuli maailman kuuluisin kissa, ja rikkain, hän lisää.

Lagerfeldin mukaan Choupette teki viime vuonna kaksi rahakasta työkeikkaa.

– Toinen liittyi autoihin Saksassa ja toinen oli japanilainen kauneustuote. En salli hänen tekevän ruokajuttuja tai muuta vastaavaa. Hän on liian sivistynyt sellaiseen, Lagerfeld kertoo.

Muotisuunnittelija kuvailee kissaansa ainutlaatuiseksi. Lagerfeldin mielestä Choupette on kuin ihminen.

– Se vihaa muita eläimiä ja lapsia. Se on koko ajan minun kanssani ja sillä on kaksi henkilökohtaista palvelijaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  2. 2

    PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

  3. 3

    Simon Elo piikitteli entisiä puoluetovereitaan: perussuomalaisella matematiikalla tätä voi pitää voittona

  4. 4

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  5. 5

    Salkkarit-tähti jätti suosikkisarjan vain hetki sitten – pääsi nyt opiskelemaan arvostettuun kouluun ulkomaille: ”Onko tämä unta?”

  6. 6

    Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

  7. 7

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  8. 8

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  9. 9

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  10. 10

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  3. 3

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  4. 4

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  5. 5

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  6. 6

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  7. 7

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  8. 8

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  9. 9

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  10. 10

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  2. 2

    PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

  3. 3

    Simon Elo piikitteli entisiä puoluetovereitaan: perussuomalaisella matematiikalla tätä voi pitää voittona

  4. 4

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  5. 5

    Salkkarit-tähti jätti suosikkisarjan vain hetki sitten – pääsi nyt opiskelemaan arvostettuun kouluun ulkomaille: ”Onko tämä unta?”

  6. Näytä lisää