Merja

Viihde

Valikko

Jasmin Mäntylä pettämiskohusta: ”On hankalaa myöntää väärät tekonsa”

avio-ongelmia
Jasminin, 32, ja hänen Dennis-miehensä, 64, avioliitto ajautui kriisiin alkutalvesta.
Jasmin Mäntylä kirjoittaa tuoreimmassa blogikirjoituksessaan avioliittoaan kohdanneesta kriisistä. Seiska-lehti uutisoi helmikuussa, että Jasminin, 32, ja Dennis Bramleyn, 64, avioliitto oli ajautunut kriisiin, koska Jasmin oli viestitellyt salaa skotlantilaiselle miehelle.

Erohuhut saivat lisää tulta alleen, kun Jasmin julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvia, joissa hän poseeraa ilman vihkisormusta. Helmikuussa Mäntylä vahvisti myös IS:lle avioliitossaan olevia ongelmia ja että Dennis on pettynyt vaimonsa viestittelyyn.

– Minä ja Dennis rakastamme toisiamme ja haluamme olla yhdessä. Tässä jutussa on ollut kaksi syyllistä, ja Dennis ei olisi ikinä ansainnut tätä meiltä, Jasmin harmitteli IS:lle muutama viikko sitten.

Eilen tiistaina kohukaunotar kirjoitti blogissaan kolmiodraamasta, tekstissä korostui se kuinka pettynyt hän oli itseensä kaiken keskellä. Kohukaunotar kertoo usein moralisoivansa toisia ihmisiä heidän valinnoistaan ja siksi kohun silmään joutuminen on tuntunut erityisen raskaalta.

– Sen (moralisoinnin) vuoksi nämä viime aikojen pettämiskohut ovat yllättäneet myös minut, vaikka itse olen ollut niissä toisena pääosapuolena, Jasmin kirjoittaa.

– On hankalaa myöntää omat väärät tekonsa, kun niihin ei ole tottunut. Sen lisäksi on hankalaa myöntää pettäneensä, kun mitään fyysistä ei ole koskaan tapahtunut. Avioliittoni aikana en ole suudellut ketään saati tehnyt jotain isompaa yhtään kenenkään kanssa – ainut väärä tekoni on ollut toisen miehen kanssa tekstittely tai soittelu, hän jatkaa.

Jasmin myöntää, että suuttuisi itsekin samankaltaisesta toiminnasta, mutta ei päättäisi avioliittoaan niin ”vähäpitoisen asian vuoksi.” Lopuksi hän toteaa kaikista ihmisistä, jotka häneen ovat pettyneitä, olevansa itse se kaikkein eniten pettynyt.

Blogikirjoituksen kokonaisuudessaan voit lukea täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    6. 6

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    7. 7

      Apu: Rakastuneen Katariina Sourin ja Eliya-vaimon suhteessa tiukka sopimus: Kata tai tupakka

    8. 8

      Poliisi nappasi vanhusten huijaamisesta epäillyt valepoliisit Itäkeskuksen parkkihallista

    9. 9

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    10. 10

      Hymynkare, pistoolin piipun suunta... Nämä seikat viittaavat siihen, että juhlarahan teloituskuva lavastettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    7. 7

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    8. 8

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    9. 9

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    10. 10

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    6. Näytä lisää