Mervi

Viihde

Ensitreffit alttarilla -sarjan Miia ja Viola IS:n videohaastattelussa – jättääkö mies aina wc-pöntön renkaan alas?

Julkaistu:

IS haastattelu
Ensitreffit alttarilla -sarjan morsiamet Miia Ezen ja Viola Nygren vastaavat IS:n esittämiin parisuhdemyytteihin.

AVA-kanavalla esitetty ohjelma on alkuvuoden aikana saavuttanut hurjan suosion, joten ei ihmekään, että ohjelman päätähdet ovat saaneet vastailla avioliittoaan koskeviin kysymyksiin joka paikassa.

Edelleen ohjelmassa alkaneita avioliittojaan jatkavat Miia Ezen ja Viola Nygren kertovat positiivisen palautteen yllättäneen.

– Mulle on tultu juttelemaan ihan missä vain, ruokakaupasta, naistenvessasta ja baarista alkaen. Totta kai tiedän, että netissä on paljon muunkinlaisia kommentoijia, mutta kasvotusten tullut palaute on ollut yksinomaan positiivista, Viola kertoo.

Molemmille pariskunnille tulevaisuus näyttää vakaalta. Päätoimisesti opiskeleva Viola ja psykologina työskentelevä Esa asuvat yhdessä vuokralla, mutta yhteinen omistusasunto on hankintalistalla. Perheeseen kuuluu myös sekarotuinen koira Hugo.

Miia ja Olli puolestaan asuvat yhdessä Espoossa. Molempien tulevaisuuteen kuuluvat myös lapset.

– Kyllä se oli keskusteltu jo hyvissä ajoin, että haluamme molemmat lapsia. Meille se ei ole ihan vielä ajankohtaista, Miia sanoo.

– Kyllä niistä lapsistakin on puhuttu ja molemmat haluamme lapsia. Käyn nyt kuitenkin ainakin koulun loppuun, Viola puolestaan sanoo.

IS esitti morsiamille muutaman avioliittoihin ja parisuhteisiin tiukasti liitetyn väittämän.

Etenkin väittämä siitä, jättääkö mies wc-pöntön renkaan ylös, sai yksimielisen vastauksen.

– Joo, usein! Miia sanoo.

– Se ei ole kyl ikinä hyvä, Viola komppaa.

Väittämistä selviää myös se, että molemmissa perheissä jaetaan vastuut tasaisesti. Niin kotityöt kuin kulutkin jaetaan yhdessä.

– Meillä on silleen, että minä siivoan ja Olli tekee ruoan, Miia kertoo.

Lue koko Miian ja Violan haastattelu viikonlopun painetusta lehdestä!
Näitä luetaan!
  1. 1

    Omakotitalo paloi Seinäjoella: Äiti kuoli, isä ja lapset pelastuivat

  2. 2

    Nyt puhuu bussiyhtiö Nobinan keskustelusta ulos heitetty pääluottamusmies: ”Ei minun tarvitse sietää huutamista ja tönimistä”

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

  5. 5

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  6. 6

    Kommentti: Jesse Puljujärven kiusaaminen on lapsellista – ansaitsee pilkan sijaan kehuja suoraselkäisyydestään

  7. 7

    Poliisit säälivät vaikeuksiin joutunutta hevosmiestä – ”Repivät lopulta sakkolapun”

  8. 8

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  9. 9

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  10. 10

    ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  2. 2

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  3. 3

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  4. 4

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  5. 5

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  6. 6

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  7. 7

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  8. 8

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  9. 9

    Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

  10. 10

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Omakotitalo paloi Seinäjoella: Äiti kuoli, isä ja lapset pelastuivat

  2. 2

    Nyt puhuu bussiyhtiö Nobinan keskustelusta ulos heitetty pääluottamusmies: ”Ei minun tarvitse sietää huutamista ja tönimistä”

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

  5. 5

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  6. Näytä lisää