Jarkko, Jere, Jarno

Viihde

Valikko

Viimeisillään raskaana oleva Viidakon tähtönen kaatui pahasti portaissa - käsi ikävillä ruhjeilla

Julkaistu:

Raskaana oleva Tia Kiuru kaatui remontoidessaan uutta kotia.
Viidakon tähtöset -sarjasta tutuksi tullut Tia Kiuru kaatui pahasti portaissa lauantaina remontoidessaan uutta kotia.

Vaarallinen tilanne sattui, kun Kiuru nojasi portaisiin kiinnitettyyn aitaan, joka estää perheen koiria kulkemasta kerroksesta toiseen. Epäonneksi aita oli huonosti kiinnitetty ja romahti alas.

Rintamamiestaloon miehensä kanssa muuttanut Kiuru odottaa parhaillaan parin esikoista, jonka laskettu aika on maanantaina.

– Onneksi kaaduin yläviistoon, enkä pudonnut portaita alas. Sain otettua kädellä vastaan ja suojattua varmaa mahalaskeutumista, Kiuru kertoo.

Kaatuminen säikäytti erityisesti Kiurun puolison.

– Hän oli remontoimassa viereisessä huoneessa, kun kaaduin. Hän säikähti pahasti, Kiuru kuvailee tilannetta.

Pariskunta selvisi säikähdyksellä ja suurimmat ruhjeet olivat Kiurun käsivarresta rullaantunut iho.

– Onneksi ei käynyt huonommin, Kiuru kiitteli.

Remonttia viimeiseen saakka

Tosi-tv-tähti kertoo voineensa hyvin raskauden viimeiset viikot. Perhe muutti uuteen kotiin kuluneen viikon aikana ja laitettavaa on riittänyt. Kiuru on jaksanut remontoida viimeisiin päiviin saakka.

– Olo ei ole vielä kovin tuskainen. Vatsa on aika pieni ja kiloja on tullut kymmenen. Vielä on hetki jaksettava, Kiuru kertoi viime hetken tunnelmista.

Kiuru julkaisi kuvan kädestään sekä laitetusta kodista Instagramissa lauantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      BBC: Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – kyydissä noin 150 ihmistä

    6. 6

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    7. 7

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    8. 8

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    9. 9

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    10. 10

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      BBC: Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – kyydissä noin 150 ihmistä

    6. Näytä lisää