Kuisma

Viihde

Top Gear -juontajan hyllyttämistä kummeksutaan: ”Miksi annatte fanien kärsiä?”

Julkaistu:

suosikkijuontaja
Lukuista fanit toivovat Jeremy Clarksonin paluuta autourheiluohjelman juontajaksi.
BBC:n hyllyttämä Top Gear -autourheiluohjelman Jeremy Clarksonin uskolliset fanit näyttävät tällä hetkellä tukevansa juontajaa. 13 vuotta ohjelmaa juontaneen Clarksonin ruutuun takaisin saamiseksi on perustettu Bring Back Clarkson -tunnuslauseella erilaisia faniryhmiä.

Ironisesti Bring Back Clarkson -viitataan ohjelmaa esittäneeseen BBC -yleisradioyhtiöön.

– Jeremy Clarkson, miksi BBC ei voi näyttää Top Gearin jo kuvattuja jaksoja. Eikö tätä asiaa voi ratkaista ilman, että fanien täytyy kärsiä, eräs fani kummastelee juontajalle osoitetussa viestissä.

Clarkson itse lienee samoilla linjoilla sovun teosta, sillä hän twiittasi faninsa kirjoituksen omalla sivullaan.

Lisäksi Twitterissä on ihmetelty miksi veronmaksajien pitää kärsiä BBC:n ja Clarksonin erimielisyyksistä. Amerikkalaisfanit toivottavat Clarksonin tervetulleeksi Yhdysvaltain Top Geariin veikaten katsojalukujen kasvavan huimasti.

Lähes 700 000 Clarksonin fania on allekirjoittanut adressin, jotta Clarkson saataisiin takaisin ruutuun.

BBC tiedotti Clarksonin hyllyttämisestä tiistaina. Juontaja on viime toukokuussa kertonut saaneensa viimeisen huomautuksen sopimattomasta kielenkäytöstä.

Clarkson sai viime vuonna BBC:ltä viimeisen varoituksen ohjelman kuvauksissa heittämästään rasistisesta kommentista. Tuolloin juontaja naureskeli lehdistölle, että saisi potkut jos vielä töpeksisi.

Brittilehdet ovat saaneet selville, että Clarkson oli hiljattain raivonnut Top Gearin kuvauksissa ja jopa lyönyt erästä sarjan tuottajaa. Tämän uskotaan olleen viimeinen niitti BBC:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    2. 2

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    3. 3

      Raiskaustuomiosta vapautetulle kuubalaiselle lentopalloilijalle lähes 200 000 euroa korvauksia

    4. 4

      Kylie Jenner, 20, vahvisti yllätysraskauden – isä kauhistui tyttärensä paljastuksesta: ”Järkyttynyt ja pettynyt”

    5. 5

      Suomi-kaulaliinaan verhoutunut ryöstäjä iski kioskille Helsingissä – tallentui todella selkeästi valvontakameraan

    6. 6

      F1-sarjassa yllättävä kuskivaihdos

    7. 7

      Tänne suomalaiset matkustavat syyslomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    8. 8

      Tämän koneen lennot hermostuttavat Pohjois-Koreaa: USA:lla on Guamin saarella kuusi B-1B-pommittajaa, jotka saisivat aikaan massiivista tuhoa

    9. 9

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    10. 10

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    4. 4

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    5. 5

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    6. 6

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    7. 7

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    10. 10

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    2. 2

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    3. 3

      Raiskaustuomiosta vapautetulle kuubalaiselle lentopalloilijalle lähes 200 000 euroa korvauksia

    4. 4

      Kylie Jenner, 20, vahvisti yllätysraskauden – isä kauhistui tyttärensä paljastuksesta: ”Järkyttynyt ja pettynyt”

    5. 5

      Suomi-kaulaliinaan verhoutunut ryöstäjä iski kioskille Helsingissä – tallentui todella selkeästi valvontakameraan

    6. Näytä lisää