Urpo

Viihde

Valikko

Ensitreffit alttarilla -parien vaikea päätös: ”Haikeaa, että tällainen elämä loppuu”

Julkaistu:

Ensitreffit alttarilla
Ensitreffit alttarilla -parit joutuvat vaikean päätöksen eteen tiistaina esitettävässä sarjan päätösjaksossa.
Suomea kuohuttanut Ensitreffit alttarilla -ohjelma päättyy tiistaina esitettävään jaksoon, jossa parit joutuvat vaikean päätöksen eteen tulevaisuudestaan: Jatkavatko he yhdessä avioparina vai haluavatko he erota?

Sinkut tapasivat ensimmäistä kertaa alttarilla ja menivät naimisiin henkilön kanssa, jota eivät olleet koskaan aikaisemmin tavanneet.

Viiden viikon rakkauskoe päättyy, ja parit heittävät hyvästi yhteiselle lemmenpesälleen. Viikkojen aikana he ovat tutustuneet toisiinsa ja pohtineet yhteistä tulevaisuuttaan.

Miian ja Ollin suhdetta on varjostanut epätietoisuus. Rakkaudessa aiemmin pettynyt Miia on ollut epävarma Ollin tunteista, mutta mies on vakuuttanut olevansa aidosti kiinnostunut hänestä.

– Vaikeinta tässä on ollut se, että ei ole tiennyt mitä Olli ajattelee ja olen ehkä vaatinut Ollilta liikaa, Miia kertoo tiistaina esitettävässä jaksossa.

– Tuntuu, että tämä aika on ollut kuherruskuukautta ja on aika haikeaa, että tällainen elämä loppuu. Nyt tulee faktat ja realiteetit peliin. Tämä on ollut kokemuksena aika outo ja absurdi, vastaavaa en ole ikinä kokenut, Olli sanoo.

– Kaikista vaikeinta on ollut oman tilan jakaminen toisen kanssa. On joutunut ottamaan toista paljon huomioon ja miettimään hänen kannaltaan asioita. Tämä on ollut aika hyvä itsetutkiskelumatka, hän jatkaa.

Ohjelman asiantuntijat toimivat Amorina parien yhteen saattamisessa.

Asiantuntijoiden mielestä Viola ja Esa vaikuttivat paperilla lähes täydellisiltä yhdessä, ja ohjelmassa on saatu seurata, ettei arvio ole ollut aivan tuulesta temmattu.

– Tämän kesän aikana kaikki on muuttunut hyvällä tavalla. Tuntuu, että oltaisiin oltu yhdessä jo pitkään, Viola kertoo ohjelmassa.

Ohjelmassa Viola ja Esa palaavat viiden viikon takaisiin tunnelmiin, jolloin he tapasivat ensimmäisen kerran ja sanoivat ”tahdon”.

– Varmaan yksi vaikeimmista hetkistä oli ennen häitä, kun oli epätietoisuus siitä, mitä oli tapahtumassa. Mulla oli todella vahva tunne, että näin kuuluu tapahtua, mutta silti oli sellainen huoli, että entä jos meillä ei mene kemiat yhteen, Viola muistelee.

Pian ja Jussin viisi viikkoa avioparina on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Lupaavasti alkanut suhde on Jussin mukaan lässähtänyt, ja hän on harmitellut suhteesta puuttuvan kipinän.

Pari on metsästänyt puuttuvaa kipinää käymällä treffeillä ja selvitellyt tunteitaan ohjelmassa asiantuntijana toimivan parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Maaret Kallion juttusilla.

– Kyllä on käyty kaikenlaisia tunteita läpi. Ehkä tämä aika on ollut silmiä avaava oman itsen suhteen, Pia pohtii.

Ensitreffit alttarilla AVA-kanavalla klo 21.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    2. 2

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    3. 3

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    4. 4

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    7. 7

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    8. 8

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    9. 9

      Puolustusministeri iski kovat luvut pöytään – näin Venäjä kasvattaa sotamahtiaan

    10. 10

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    2. 2

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    3. 3

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    4. 4

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. Näytä lisää