Jarkko, Jere, Jarno

Viihde

Valikko

Katsojaluvut: Temptation Island Suomi päihitti niukasti Ensitreffit alttarilla

Julkaistu:

katsojaluvut
Kohurealityt Temptation Island Suomi ja Ensitreffit alttarilla saavat hiukan alle neljäsataatuhatta katsojaa.
Kohuttu realitysarja Temptation Island Suomi aloitti ihan kohtuullisilla, mutta maltillisilla katsojaluvuilla. Yhtä aikaa Nelosella ja Livillä viime keskiviikkona esitetty aloitusjakso keräsi 390 000 katsojaa. Jatkossa sarjaa esitetään vain Livin puolella.

Nelonenmedian tiedottajan Niina Käkelän mukaan kanavalla ollaan oltu tyytyväisiä ohjelman katsojalukuihin.

Melkein saman verran katsojia (377 000) keräsi toinen kevään kohusarja Ensitreffit alttarilla. Sarja on ollut Avalle menestys. Sen toisen jakson keskikatsojamäärä oli lähes 400 000 ollen näin Avan kaikkien aikojen katsotuin ohjelma – pois lukien jääkiekon MM-kisojen 2012 -ottelut. Sarja päättyy tiistaina 10.3.

Kevään trendi reality-sarjoissa on ollut kovat panokset. Ihan kiva ei riitä, vaan ohjelman on oltava asetelmiltaan niin äärimmäinen, että se herättää kohua ja saa ihmiset somessa villiintymään. Temptation Islandissa neljä pariskuntaa laittaa parisuhteensa testiin, kun villit sinkut viettelevät kumppania. Ensitreffit alttarilla taas naitti kolme pariskuntaa avioliittoon ensitapaamisella.

6.4. Nelosella alkaa uusi haastaja Aatami etsii Eevaa. Deittiohjelmassa treffikumppanit kohtaavat toisensa ensimmäisen kerran täysin alasti.

Ota kantaa

Kumpaa katsot mieluummin?

Temptation Island Suomi 58% Ensitreffit alttarilla 42%
Ääniä yhteensä 2940

Viikon 10 katsotuimmat realityohjelmat

1. The Voice of Finland (pe Nelonen) 518 000

2. Temptation Island Suomi (ke Liv+Nelonen) 390 000*

3. Ensitreffit alttarilla (ti Ava) 377 000

4. Suomen surkein kuski (ma MTV3) 359 000

5. Amazing race (su MTV3) 312 000

6. Mummomafia (to MTV3) 292 000

7. MasterChef VIP (ti Nelonen) 219 000

8. Poliisit (ke Jim) 185 000

Lähde: Finnpanel. * = sama jakso esitettiin yhtäaikaa sekä Livillä että Nelosella. Livillä sitä seurasi 210 000 katsojaa ja Nelosella 180 000.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    5. 5

      Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

    6. 6

      Murtomiehet yrittivät jallittaa poliisikoira Vitoa jopa juoksemalla joen yli – turhaan: ”Kiinni jäivät”

    7. 7

      Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

    8. 8

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    9. 9

      Teemu löysi kesämökkinsä alta surkean näköisen kissapedon – kuravettä lipittävä laiha ilves ei edes pelännyt ihmistä

    10. 10

      F1-legenda haukkui Sebastian Vetteliä hulluksi: ”Lewis osuu häneen jonain päivänä nyrkillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    3. 3

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    8. 8

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    5. 5

      Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

    6. Näytä lisää