Alma

Viihde

Valikko

Brittilaulaja aikoo esiintyä avaruudessa - reissun hinta jopa 50 miljoonaa

Julkaistu:

avaruusmatkaaja
Sopraanolaulaja Sarah Brightman treenaa parhaillaan Venäjällä tulevaa avaruusmatkaansa varten.
Brittilaulaja Sarah Brightman, 54, kertoo The Sunday Timesin haastattelussa tulevasta matkastaan avaruuteen. Sopraanolaulaja on ostanut arviolta 48 miljoonaa euroa maksavan kymmenpäiväisen avaruusmatkan kansainväliselle avaruusasemalle eli ISS:lle ja treenaa parhaillaan Venäjällä matkaa varten. Sopraanon avaruusmatka alkaa 1. syyskuuta, kun Souyz-avaruusalus laukaistaan ilmaan Kazakstanista Baikonurin avaruuskeskuksesta.

Kuuden tunnin lennon jälkeen Brightman viettää kymmenen päivää kansainvälisellä avaruusasemalla ja aikoo olla samalla ensimmäinen ammattimuusikko, joka esiintyy avaruudessa. Lomamatkan avaruuteen on arvioitu maksavan noin 48 miljoonaa euroa. Brittimediassa on spekuloitu, ettei sopraano maksa matkaansa itse, vaan kyseessä on sponsorimatka.

– Sopimuksen takia, en saa kertoa kuinka paljon lippuni maksoi. Mutta olen maksanut lippuni kokonaan itse, Brightman vakuuttaa.

Parhaillaan Brightman treenaa matkaa varten kosmonauttiharjoituksissa. Alun perin Brightman epäröi mahdollisuuksiaan pärjätä avaruudessa viisikymppisenä naisena, mutta hän läpäisikin kaikki Nasan vaatimat testit erinomaisin tuloksin.

– Pääsin kaikki testit läpi ja todella hyvin tuloksin. Olin äärimmäisen terve.

Parhaillaan Brightman treenaa puolen vuoden päästä koettavaa matkaansa varten Venäjällä, jossa fyysisten testien lisäksi häntä on testattu psykologisin testein. Star City -kosmonauttikeskuksessa harjoitukset kestävät 16 tuntia päivässä, joista neljä tuntia päivässä menee venäjän kielen opiskeluun. Kerran viikossa Brightman ja muut kosmonauttikoulutettavat testataan suullisella kokeella asiantuntijoiden edessä.

Brightmanin sopraanoesitys avaruudessa tulee tapahtumaan matkan loppupuolella, sillä hän on huolissaan vahingoittavansa äänensä avaruudessa.

– Teen pian painovoimattomuusharjoitteitta, koetan luultavasti laulaa vähän silloin, Brightman pohtii.

Brightmanin avaruuskonsertin yksityiskohtia ei ole vielä sovittu, luultavasti Maasta käsin tätä avustaa orkesteri tai kuoro. Äänisuunnittelijoita on palkattu koordinoimaan aikaviiveet ja varmistamaan, että Brightman ja mahdollinen kuoro esiintyvät synkronoidusti.

– Viisi-kuusikymppiset ihmiset ovat yleensä säästäneet rahaa ja haluavat tehdä jotain sellaista, mikä ei aiemmin ollut mahdollista. He tekevät päätöksiä asian suhteen. Tämä oli minun päätökseni. Tiedän, ettei tämä ole pitkäkestoinen päätös, sillä oltuani syyskuussa poissa kymmenen päivää, se on siinä. Mutta matka tuo minulle suuren määrän onnea, Brightman toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    2. 2

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

    5. 5

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    6. 6

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    7. 7

      Hurjaa spekulointia Kimi Räikkösen tilanteesta – Monacossa panoksena F1-sopimus?

    8. 8

      Ravitsemusasiantuntija listaa: Näitä kuutta ruoka-ainetta ihmisen pitäisi nauttia useammin

    9. 9

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    10. 10

      Ylen Jääskeläinen: ”Mokasin varomattomalla lausunnolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    3. 3

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    4. 4

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    5. 5

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    6. 6

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    7. 7

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    8. 8

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    9. 9

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    10. 10

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    2. 2

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

    5. 5

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    6. Näytä lisää