Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

"Tanssiva mies" joutui pilkan kohteeksi - nyt yli 1700 naista haluaa bilettää hänen kanssaan

Julkaistu:

Vientiä riittää
Lontoossa asuva Sean pitää musiikista. Kaikki kanssakulkijat eivät kuitenkaan ole osoittaneet pitävänsä ulkomuodoltaan pyylevästä Seanista.
Sean sai karvaasti havaita Lontoon yöelämässä liikkuvien ihmisten pinnallisuuden, kun hän hiljattain innostui joraamaan paikallisessa ravintolassa musiikin tahtiin. Reilusti ylipainoisen Seanin joraaminen Lontoon yössä ei saanut ainoastaan mairittelevia reaktioita osakseen. Samassa ravintolassa ollut seurue räjähti nauruun nähdessään suurikokoisen miehen tapailevan tanssiliikkeitä. Reaktio myrkytti Seanin mielen ja sai tanssimisen riemun katoamaan mieheltä kuin tuhka tuuleen.

Jos ei tässä vielä olisi ollut tarpeeksi, kuvat joraavasta Seanista alkoivat nopeasti levitä sosiaalisessa mediassa.

– Havaitsimme tämän ilmestyksen yrittämässä tanssia viime viikolla. Hän lopetti, kun näki meidän nauravan, verkkosivusto 4Chanille nimettömänä lähetetyn kuvaparin saatetekstissä kirjoitettiin.

Kuva lähti leviämään netissä kulovalkean lailla. Valtaosa kuvaan kantaa ottaneista yksilöistä halusi osoittaa tukensa tanssivalle miehelle.

– Minusta tällainen käyttäytyminen on v***n halveksittavaa. Jos näet tämän, älä välitä noista lapsista. Jatka tanssimista, eräs henkilö viestitti Imgurissa.

Osa tapausta kommentoineista olisi halunnut osoittaa tukensa myös konkreettisesti.

– Kunpa voisimme löytää hänet ja kertoa, että hän on mahtava, sosiaalisessa mediassa todettiin.

Los Angelesissä asuva Cassandra Fairbanks päätti tarttua toimeen. Hän käynnisti pikaviestipalvelu Twitterissä uuden keskusteluketjun tanssivan miehen löytämiseksi. Eikä Fairbanks jäänyt yksin, sillä hän sai tuekseen jopa yli 1700 amerikkalaisnaista, jotka ovat kertoneet haluavansa tanssia Seanin kanssa. Lisäksi miehen hyväksi kerättiin vain parissa tunnissa yli 4000 euroa, jotka on määrä käyttää Seanin saamiseksi Los Angelesiin.

Eikä aikaa ehtinyt kulua kauaa, kun mies löytyi. Seuraavat viikot Seanin osalta kuluvat Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa, mutta Itä-Euroopan matkan jälkeen häntä odottaa matka Atlantin länsipuolelle. Eikä hänen tarvitse jorata ainakaan Los Angelesissa yksin. Miestä varten toteutettaviin juhliin on ilmoittautunut 1727 henkilöä - kaikki naisia.

Lähteet: Huffington Post, Daily Mail.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    7. 7

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    8. 8

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    9. 9

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    10. 10

      Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    6. 6

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    7. 7

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    9. 9

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    10. 10

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. Näytä lisää