Urpo

Viihde

Valikko

Edesmennyt koomikkoystävä sai Sami Hedbergin nousemaan lavalle – ”Katsoin ihan haavi auki sitä show’ta”

Julkaistu:

Sami Hedberg kertoi Radio Rockin haastattelussa, miten hänestä tuli Suomen menestynein stand up -koomikko.
Hedberg muistelee, ettei hän nuorempana edes tiennyt, mitä stand up -komiikka on. Ensituntuman lajiin hän sai katsellessaan Eddie Murphyn esiintymisiä VHS-kaseteilta.

– Sitten näin edesmenneen hienon stand up -koomikon ja hyvän ystäväni Pekka Jalavan keikan Helsingissä, Hedberg kertoo.

Pekka Jalava kuoli tammikuussa 2012 vain 34-vuotiaana. Hedberg muistelee, että keikka oli joko vuonna 2002 tai 2003.

– Katsoin ihan haavi auki sitä show’ta. Miten voi olla noin hieno tilanne? Tuo ihminen on yksin tuolla lavalla ja saa tämän koko porukan rentoutumaan ja nauramaan, Hedberg muistelee.

– Silloin ekan kerran mietin, että mä haluan tehdä tuota.

Lavakammo vaivasi. Vaikka Hedberg piti toisten naurattamisesta kaveriporukassa, yleisön eteen nouseminen yksin tuntui ylitsepääsemättömältä haasteelta. Hän kuitenkin uskaltautui mukaan Subtv:llä nähtyyn Get up, stand up -ohjelmaan. Hedberg voitti kilpailun.

– Sen jälkeen kaikki oli naputeltu, kun uskaltauduin show'hun mukaan.

Sami Hedbergin haastattelu Kuokkavieras-ohjelmassa kuullaan kokonaisuudessaan Radio Rockilla lauantaina kello 12-14.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Viimeinen katse rakkaan arkulle – Rouva Tellervo Koivisto hyvästeli miehensä surusaatolle

    3. 3

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston surusaatto liikkeellä – Kaikkien Helsingin kirkkojen kellot soivat

    4. 4

      Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Katso video: Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

    7. 7

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston surusaatto Helsingin kaduilla käynnissä

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Veteraanin iltahuuto kaikui Tuomiokirkossa – hautajaisvieraat pyyhkivät liikuttuneina silmiään

    10. 10

      He kantavat presidentti Koiviston arkkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Presidentti Mauno Koiviston surusaatto Helsingin kaduilla käynnissä

    8. 8

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Viimeinen katse rakkaan arkulle – Rouva Tellervo Koivisto hyvästeli miehensä surusaatolle

    3. 3

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston surusaatto liikkeellä – Kaikkien Helsingin kirkkojen kellot soivat

    4. 4

      Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. Näytä lisää