Ilpo, Tuure

Viihde

Valikko

Kyyneleitä ja kiukkua kohusarjassa: ”Minulla ei ole Samille sanoja”

Temptation Island
Temptation Island Suomen toisessa jaksossa nähdään kyyneleitä ja kiukkua.
Kohutun Temptation Island Suomen toinen jakso nähdään torstaina televisiossa.

Tällä kertaa puidaan ensimmäisessä jaksossa nähtyjen bileiden jälkipyykkiä. Varatut lomailijat pääsevät myös asettamaan yhden uhkaavana pitämänsä sinkun deittailukieltoon oman kumppaninsa kanssa.

Pariskuntien väleissä voi jo havaita selvää rakoilua. Varatut miehet ja naiset joutuvat katsomaan videolta, mitä heidän kumppaninsa ovat puuhailleet edellisen illan bileissä.

Eniten vauhdissa olleen Simon toilailut eivät hetkauta hänen tyttöystäväänsä Jasminaa.

– Eipä tuo hirveästi yllätä, nainen toteaa. Pariskunnan kylmät välit käyvät katsojille selväksi kohtauksessa, jossa pariskunnat pääsevät hyvästelemään toisensa rannalla: Simo poistuu hyvästelyhetkestä ennen aikojaan jättäen Jasminan yksin muiden halailevien pariskuntien keskelle.

Sen sijaan Krista yllättyy poikaystävänsä Samin toiminnasta, eikä lainkaan positiivisesti. Kyyneleiltä ei vältytä, kun sinkkutyttöjen toimeenpaneman jääpalaleikin yksityiskohdat paljastuvat naiselle.

– Minulla ei ole Samille sanoja, Krista nyyhkii iltanuotiolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Kuka on tässä kuvassa? Poliisi pyytää henkilöä ilmoittautumaan

    3. 3

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    4. 4

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    5. 5

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    6. 6

      Raivoisa purkaus Facebookissa – tangokuningas Aki Samulin keikat peruttiin: Näin vastaa järjestäjä

    7. 7

      Saahan sitä huomiota näinkin – kohunäyttelijä, 44, teki sen taas: Kumarrus kesken koiralenkin paljasti lähes kaiken

    8. 8

      Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

    9. 9

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    10. 10

      Jääkiekon MM-kisahistorian suurimmasta kohusta 30 vuotta – Leijonien pelaajat kuulivat karmean uutisen Kummolalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    5. 5

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    6. 6

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    7. 7

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    8. 8

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    9. 9

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    10. 10

      Näiden jälkeen tahdot pätkäistä hiuksesi – 12 upeaa kuvaa, joiden kanssa mennä kampaajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Kuka on tässä kuvassa? Poliisi pyytää henkilöä ilmoittautumaan

    3. 3

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    4. 4

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    5. 5

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    6. Näytä lisää