Kullervo

Viihde

Tämän kappaleen suomalaiset euroviisufanit lähettäisivät Wieniin - myönsivät palkinnon

Julkaistu:

euroviisut
Suomalaiset euroviisufanit ovat myöntäneet palkinnon Opera Skaalalle.
Suomalaisten euroviisuharrastajien ylläpitämä viisukuppila.fi-sivusto on valinnut lauantaina tämänvuotisen fanipalkintoäänestyksen voittajansa Uuden musiikin kilpailun-finalisteista. Ensimmäiselle sijalle ylivoimaisesti ylsi Opera Skaala kappaleellaan Heart of Light.

Sivustolla voiton syyksi kerrotaan se, että Opera Skaala uudistaa oopperataidetta ennakkoluulottomasti ja se sai euroviisufanien äänistä yli puolet.

– Mezzosopraano Essi Luttisen johdolla esiintyvä Opera Skaala on hurmannut viisufanit muun muassa persoonallisella ja ammattimaisella sävellyksellään sekä esityksensä dramaattisuudella, Viisukuppila-sivustolla kirjoitetaan.

Fanipalkinto jaettiin nyt 12 kertaa ja edellisvuosina sen on voittanut muun muassa Jari Sillanpää, Johanna Kurkela, Heli Kajo ja Mikael Saari.

Tänään lauantai-iltana selviää, kuka edustaa Suomea toukokuussa Wienissä pidettävissä Euroviisuissa. Ylellä näytettävässä UMK-finaalissa paikasta Opera Skaalan lisäksi kilpailevat Solju kappaleella Hold Your Colours, Angelo De Nile kappaleella All For Victory, Järjestyshäiriö kappaleella Särkyneiden sydänten kulmilla, Jouni Aslak kappaleella Lion and Lambs, Shava Ostarilla, Pertti Kurikan Nimipäivät kappaleella Aina mun pitää sekä Norlan El Misionario No Voy A Ilorar Por Ti.

Kuuntele kaikki finaalikappaleet täältä!

Suomen euroviisuedustaja ratkeaa yleisöäänillä sekä Ylen kokoama finaaliraati, joka vaikuttaa kymmeneen prosenttiin äänistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

    2. 2

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    3. 3

      Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Kuski sai sairauskohtauksen, turisti pysäytti bussin jyrkänteen reunalle Itävallassa: ”Olimme katastrofin partaalla”

    6. 6

      Henkilöauto osui ison kuljetusauton perään – aamuruuhkaa Kehä kolmosella

    7. 7

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    8. 8

      Sami Hintsaselle luetaan tänään syyte pahoinpitelystä – kertoi ottaneensa naapuria ”ryysyistä kiinni”

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    6. 6

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    7. 7

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    9. 9

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    10. 10

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

    2. 2

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    3. 3

      Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Kuski sai sairauskohtauksen, turisti pysäytti bussin jyrkänteen reunalle Itävallassa: ”Olimme katastrofin partaalla”

    6. Näytä lisää