Ritva

Viihde

Valikko

Emmerdale-tähti kertoo kamppailustaan anoreksiaa vastaan: ”Kuihduin 38-kiloiseksi”

Julkaistu:

näyttelijä
Gemma Oates sanoo syömishäiriön romuttaneen hänen itsetuntonsa täysin.
Emmerdalessa Rachel Breckleä näyttelevä Gemma Oates, 30, avautuu syömishäiriöstään Mirror-lehden haastattelussa.

Oates kertoo avoimesti sairastuneensa anoreksiaan kymmenvuotiaana. Näyttelijä kertoo viettäneensä tuolloin lähes vuoden psykiatrisella osastolla, jossa lääkärit yrittivät pelastaa syömishäiriön riivaamaan lapsen hengen.

– Muistoni sairaalasta ovat täynnä epätoivoa. Se oli pelottavaa aikaa. Minä olin siellä syömishäiriön takia, mutta muut osaston nuoret kertoivat yksityiskohtaisesti kuinka heitä oli pahoinpidelty tai käytetty hyväksi. Se oli kammottavaa, Oates sanoo Mirror-lehdelle.

Oates sanoo ettei sairaalan tarjoama hoito auttanut häntä ja 11 kuukauden hoitojakson jälkeen hänen vanhempansa päättivät viedä hänet kotiin.

Oates sanoo syömishäiriön vallanneen hänen elämänsä 13 vuodeksi.

Noiden 13 vuoden aikana hän joutui sairaalahoitoon lukuisia kertoja ja useita kertoja niin lähellä kuolemaa, että lääkärit saivat juuri ja juuri pelastettua hänen henkensä.

Hän pohtii syömishäiriön alkaneen alakouluikäisenä, sillä häntä kiusattiin koulussa ja hän alkoi kontrolloida omaa syömistään tunteakseen olevansa hallussa edes yhdestä elämänsä osa-alueesta.

– Painoin aikuisiällä alimmillaan 38 kiloa. Söin päivässä kourallisen muroja ja tilkan vettä, Oates muistelee synkkiä aikojaan.

Lopulta 22-vuotiaana Gemma Oates selätti anoreksian. Oates vanhempineen perusti hyväntekeväisyysjärjestön, joka on auttanut rahoittamaan mm. syömishäiriöihin erikoistuneita klinikoita.

– Syömishäiriöstä kärsivät eivät usein uskalla puhua sairaudesta. Sairautta hävetään edelleen. Haluan omalla esimerkilläni tuoda sairauden ihmisten tietoisuuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    3. 3

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    4. 4

      14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    8. 8

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    9. 9

      Australialaisstrippari harrasti ryhmäseksiä Mel B:n ja tämän ex-miehen kanssa – kertoo intiimejä yksityiskohtia lemmenyöstä

    10. 10

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    6. 6

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    10. 10

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    3. 3

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    4. 4

      14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. Näytä lisää