Mauno, Maunu

Viihde

Satuhäät-parin rankka vuosi: Hometalo oli viedä lapsen hengen

Julkaistu:

Ylen Satuhäät palasi televisioon 10. tuotantokauden jaksoilla maanantaina.
Ensi viikolla nähtävässä sarjan toisessa jaksossa alttarille astelevat Vainionpäiden pariskunta. 26-vuotias Tiina ja 28-vuotias Jan ovat nelilapsisien uusperheen vanhemmat ja kokeneet yhteisen taipaleensa aikana rankkoja hetkiä.

Pariskunta kertoo muuttaneensa unelmiensa omakotitaloon, minkä jälkeen koko perhe sairasteli jatkuvasti. Erityisesti perheen vastasyntynyt Roope-vauva joutui huonoon kuntoon sairastuttuaan keuhkokuumeeseen ja kurkunpäätulehdukseen, joka oli viedä lapsen hengen.

– Mä olin ihan varma, että hän kuolee, Tiina kertaa dramaattisia hetkiä.

Valkoinen ja veltto poika tokeni viime hetkellä sairaalassa.

–  Ei enää kauaa, että pikkupoika ei olisi jaksanut hengitellä, isä-Jan muistelee jaksossa.

Häät peruuntuivat

Jan ja Tiina kertovat talon olleen täynnä homeitiöitä ja pihakaivon saastuneen pahasti. Perheen oli muutettava uudesta kodista, jotta edes osa terveydestä säästyisi.

Lähdön hetkellä perhe sai mukaansa vain rahapussit ja nettipankkitunnukset. Päällä olleet vaatteetkin tuli tuhota.

Jälkeen jäivät myös jo ostettu hääpuku sekä hääkoristeet. Taloudellisen ja terveydellisen katastrofin takia Janin ja Tiinan oli peruttava jo suunnitellut häät.

– Sen piti olla unelmien talo, mutta se kaatuikin se unelma, Tiina kertoo jaksossa.

Jaksossa nähdään, miten vaikeuksien kanssa kamppaillut perhe valmistautuu uudelleen suureen juhlaan.

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista.

Seuraava Satuhäät-jakso jakso nähdään TV2:llä maanantaina 2. maaliskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    3. 3

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    4. 4

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    5. 5

      Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

    6. 6

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    9. 9

      Yle: Useita kiinniotettuja Turun puukotukseen liittyen

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    3. 3

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    4. 4

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    5. 5

      Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

    6. Näytä lisää