Leena, Matleena

Viihde

Valikko

Upea Arja Koriseva täyttää pian jo 50! "Katsotaan, jääkö väelle vielä Sillanpään jälkeen voimia juhlia"

Julkaistu:

UUSI Tv-LEHTI
Arja Korisevan hiihtoloman keskeyttävät Tähdet, tähdet -ohjelman harjoitukset.
Vielä eilen Arja Koriseva reippaili perheensä kanssa Levin lumilla, mutta tänään rinteet ja ladut vaihtuvat pariksi päiväksi MTV3:n Tähdet, tähdet -ohjelman harjoituksiin.

– En yleensä koskaan ole hiihtolomalla töissä, vaan tapaamme olla perheen kanssa jossain laskettelureissulla. Nyt lennän keskiviikkoaamuna kesken loman Leviltä Helsinkiin harjoituksiin ja torstai-iltana lennän sinne takaisin, Arja kertoo.

– Siellä korkean paikan leirillä minä sitten itsekseni niitä biisejä ja koreografioita treenaan, hän virnistää.

Sunnuntaiaamuna tie vie taas kohti Helsinkiä ja ensimmäistä suoraa Tähdet, tähdet -lähetystä. Sen teemana on 90-luvun pop, jota Arja pääsee esittämään vaaleanpunaisessa minihameessa.

– Nyt ei todellakaan liikuta mukavuusalueella, hän nauraa.

Sunnuntain suoran lähetyksen lisäksi musiikkiviihdeshow’n artisteja tarvitaan inserttikuvauksissa kahtena, jopa kolmena päivänä viikossa. Esiintyvän taiteilijan aikatauluihin sillä on suuri vaikutus.

–Jos ei olisi tätä ohjelmaa, olisin tänäkin talvena teatterissa ja Lapin-rundilla. Onneksi ehdin kuitenkin mukaan Olavi Virta 100 vuotta -konserttikiertueelle ensi viikolla, Arja sanoo.

Etukäteen on mahdotonta tietää, kuinka suuren palasen keväästä Tähdet, tähdet lopulta haukkaa: joku keskenään leikkimielisesti kilpailevista artisteista on mukana kaksi viikkoa, toinen kaikki kymmenen.

Ohjelman vuoksi Arja on tyhjentänyt tältä keväältä yleensä sangen täyden kalenterinsa.

–Olen ajatellut, että kirjoitan suurella innolla kirjaani, jos putoan varhain ohjelmasta, hän sanoo.

Arjan tulevan kirjan työnimenä on Kuningatar Arja – Ammattina artisti. Elämäkertaa ei ole luvassa, vaan kertomus hänen matkastaan tangokuningattaren ammatissa.

Viime kesänä tuli täyteen 25 vuotta siitä, kun Arja kruunattiin Seinäjoella Tangokuningattareksi vuonna 1989. 21. huhtikuuta on edessä toinen juhlapäivä: Arja täyttää 50 vuotta.

– Ai kauheeta! Siis kerta kaikkiaan ihan uskomatonta! Viimeiset kymmenen vuotta ovat menneet hujauksessa: vastahan minä täytin neljäkymmentä. En tiedä mitä tässä on tullut sauhuttua, tuleva päivänsankari nauraa.

Tulevaan juhlapäiväänsä yleensä tarkat aikataulut laativa Arja suhtautuu epätavallisen suurpiirteisesti. Pirteä ja nauravainen iskelmätähti sanoo nyt suuntaavansa kaiken energiansa Tähdet, tähdet -ohjelmaan.

– Minulla ei ole vielä tarkkoja suunnitelmia, en tiedä onko luvassa reissua tai perhejuhlia. Eikä juhlimiseen välttämättä mitään yksiä suuria kekkereitä tarvita. Olen päättänyt nauttia monista pienistä hetkistä pitkin vuotta ja tehdä niitä ihania asioita, jotka ovat jääneet tekemättä, Arja sanoo.

Valtaisia kakkukahveja faneille Jari Sillanpään tapaan ei siis ole luvassa?

– En minä sitäkään ole vielä päättänyt. Yleensä teen joka syksy konsertteja, ja ehkäpä kehittelen sinne jotain. Katsotaan nyt, jääkö väeltä Siltsun Olympiastadionin-keikan jäljiltä yhtään voimia juhlia, Arja naurahtaa.

– Olen avoin kaikille ideoille, ja fanini todella ansaitsisivat kunnon kekkerit! Olen heille paljosta kiitollinen.

Tänä vuonna juhlii syntymäpäiviään myös moni Arjan ystävistä. Siihen hän sentään on varautunut.

– Olen jättänyt ensi kesääni enemmän vapaata, jotta voisin kerrankin osallistua myös heidän juhliinsa, hän hymyilee.

Lue lisää Arjan kuulumisista ja Tähdet, tähdet -ohjelman tulevasta kaudesta uudesta Tv-lehdestä!

Uudessa Ilta-Sanomat Tv-lehdessä lisäksi:

  • Armi Toivanen uuden Hinnalla millä hyvänsä -draamasarjan tähtenä
  • UMK:n finaali: kuka edustaa Suomea Wienin Euroviisuissa toukokuussa?
  • Temptation Island Suomi alkaa: kestävätkö parisuhteet kuumien sinkkujen houkutukset?
  • Kingi päättyy: Tv-lehti jakoi ohjelmalle omat palkintonsa
  • Kahdeksan tv-sarjan juonipaljastukset, kahdeksan sivun ristikkoextra ja kaikkien viikon tv-elokuvien arviot
  • ...ja paljon muuta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Naimisiin menevä Satu Tuomisto empii perheen perustamista: ”Harvalla menee sen jälkeen parisuhteessa hyvin”

    6. 6

      Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

    7. 7

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    8. 8

      IS koeajoi: Huomattavan edullinen aito Harley-Davidson – hinta ei paista tämän prätkän ulkonäöstä!

    9. 9

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    10. 10

      HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    4. 4

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    7. 7

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    8. 8

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    9. 9

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    10. 10

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Naimisiin menevä Satu Tuomisto empii perheen perustamista: ”Harvalla menee sen jälkeen parisuhteessa hyvin”

    6. Näytä lisää