Vappu

Viihde

Valikko

Sean Pennin Oscar-voittajalle heittämästä vitsistä nousi nettiraivo: ”Kuka antoi hänelle oleskeluluvan?”

mautonta vai ei?
Parhaan elokuvan palkintoa Oscar-gaalassa jakamassa ollut Sean Penn vitsaili Bridman-elokuvan ohjaajan kansalaisuudella.
Alejandro González Iñarritun ohjaama Birdman nappasi varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa himoitun parhaan elokuvan Oscar-palkinnon.

Palkintoa jakamassa ollut Sean Penn päätti laskea leikkiä meksikolaisohjaajan kansalaisuudella, mutta kaikkia katsojia Pennin vitsi ei naurattanut.

– Kuka antoi tälle p**kiaiselle green cardin? Penn huudahti julistettuaan Iñarritun ohjaaman Birdmanin voittajaksi.

Green card on henkilökortti, jolla osoitetaan ulkomaalaisen pysyvä oleskelulupa Yhdysvalloissa ja se oikeuttaa myös työskentelemään laillisesti.

Pennin vitsistä nousi saman tien valtaisa nettiraivo sosiaalisessa mediassa ja monet Oscar-gaala kotisohviltaan seuranneet ovat syyttäneet näyttelijää rasismista ja vaativat Penniä pyytämään anteeksi ohjaajalta.

– Olen niin järkyttynyt ja vihainen Sean Pennin törkeästä kommentista. En halua enää ikinä nähdä yhdenainoaa hänen elokuvaansa, eräs Twitter-käyttäjä kirjoittaa.

Eräs Oscar-gaalaa seurannut Twitter-käyttäjä huomauttaa, että Pennin oma puoliso, Etelä-Afrikasta kotoisin oleva näyttelijä Charlize Theron on hänkin maahanmuuttaja.

Iñarritu ei hätkähtänyt Pennin kommentista vaan otti puheessaan kantaa mm. Meksikon poliittiseen tilanteeseen ja kannusti meksikolaissyntyisiä maahanmuuttajia olemaan ylpeitä juuristaan.

– Haluan omistaa tämän palkinnon meksikolaisille. Toivon, että meksikolaisia maahanmuuttajia kohdellaan heidän ansaitsemallaan kunnioituksella, hän sanoi kiitospuheessaan.
  • Oscar-gaala 2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      Ruotsin Jakobsbergissä palaa moskeija

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    5. 5

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    6. 6

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    7. 7

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    8. 8

      Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

    9. 9

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    10. 10

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      Ruotsin Jakobsbergissä palaa moskeija

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    5. 5

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    6. Näytä lisää