Manu, Manne, Immo

Viihde

Valikko

Ilkka Kanerva pitkällä tipattomalla: ”En muista, että olisin koskaan ottanut yksin paukun paukkua”

Elämänohje
Kansanedustaja Ilkka Kanerva paljastaa Ilta-Sanomien Sunnuntai-liitteessä äidiltään saamansa elämänohjeen.
– Äiti antoi minulle nuorena neuvon: Viinaa saa kyllä ottaa, mutta ei koskaan janoonsa. Äiti oli absolutisti, mutta hän ei ollut tuomitseva. Hän halusi kuitenkin tällaisen viisauden pukea muotoon, joka jää helposti mieleen. Taustalla oli uskonnollistaustainen ja eettismoraalinen elämänkatsomus, Kanerva kertoo.

Ilkka Kanerva paljastaa myös, että neuvo on tällä hetkellä epäajankohtainen.

– En ole ottanut vuodenvaihteen jälkeen pisaraakaan alkoholia. Aion olla tipattomalla eduskuntavaaleihin asti. Minulla on ollut tällainen sääntö jokaisen vuodenvaihteen jälkeen jo pitkään ennen kuin oli näitä tv-ohjelmia kuten Sata päivää ilman alkoholia. Tämä aihepiiri on paljon kaluttu, ja on olevinaan jonkinlainen sankariteko, että osaa olla tipattomalla.

– Äidin ohje on hyvin viisas. Alkoholia pitäisi osata käyttää sosiaalisissa tilanteissa tuomaan vapauttavaa tunnelmaa. Siinä käyttötarkoituksessa alkoholi on ihan ymmärrettävää. Olen kyennyt pitämään minulle lapsena taotun näkökannan mielessä.

– En muista, että olisin koskaan ottanut yksin paukun paukkua. Alkoholi liittyy minulla aina sosiaaliseen tilanteeseen, hän kertoo IS:n Sunnuntai-liitteen Elämänohjeeni-palstalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    2. 2

      Vettel voitti, Bottas ajoi tallikaverinsa etumatkan melkein kiinni – Hamilton myönsi ongelmansa

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Pyykkituvasta löytyneistä naisen alusvaatteista alkoi selkkaus – ”Suomalaiset ovat valittajakansaa”

    5. 5

      Mies huomautti pöytäseuruetta huonosta käytöksestä – seurauksena häntä potkittiin päähän

    6. 6

      Nico Rosbergilta hellyttävä kuva F1-kisakatsomosta: ”Hän rakastaa autoja”

    7. 7

      Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

    8. 8

      8 niksiä: Näin teet wifi-verkostasi nopeamman

    9. 9

      Risteilyllä olleet laittoivat satamassa painiksi – ”maahantulon edellytykset eivät täyttyneet”

    10. 10

      Mistä on kyse, kun vyötärö kapenee etelänlomalla ja kilot tulevat takaisin kotona? Sisätautien erikoislääkäri kertoo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    4. 4

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    7. 7

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    8. 8

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    9. 9

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    10. 10

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    2. 2

      Vettel voitti, Bottas ajoi tallikaverinsa etumatkan melkein kiinni – Hamilton myönsi ongelmansa

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Pyykkituvasta löytyneistä naisen alusvaatteista alkoi selkkaus – ”Suomalaiset ovat valittajakansaa”

    5. 5

      Mies huomautti pöytäseuruetta huonosta käytöksestä – seurauksena häntä potkittiin päähän

    6. Näytä lisää