Sami, Samuli

Viihde

Tänään tv:ssä: Sai lapsen liian nuorena, oma lapsi masentui - "Isoäitinä yritän todistaa, että todella osaan rakastaa"

Julkaistu:

Illan elokuva
Miehet elämässäni -elokuvan esikuva selvisi masennuksesta ja raiskauksen uhriksi joutumisesta.
Miehet elämässäni, TV5 klo 21.00

Beverly Donofrio sai ainoan lapsensa 17-vuotiaana. Vahinkoraskaus tuntui pilaavan Beverlyn suunnitelmat ponnistaa koulutuksen avulla pois lähiöstä, jossa hänen viisihenkinen perheensä asui. Italialais-amerikkalainen perhe pakotti Beverlyn naimisiin lapsensa isän kanssa.

Kipuillen Beverly kasvoi äidiksi, mutta se ei käynyt nopeasti eikä helposti. Illan elokuva Miehet elämässäni (Riding In Cars With Boys, 2001) kertoo tämän tarinan.

– Tapasimme vitsailla, että olemme enemmänkin ystäviä kuin äiti ja poika, Donofrio kuvaili kotisivuillaan julkaistussa kirjoituksessaan suhdetta poikaansa.

Suhde kuitenkin muuttui Jason-pojan aikuistuttua. Jason joutui kohtaamaan turvattoman lapsuutensa ja sairastui masennukseen. Myös Beverly Donofrion piti poikansa sairastumisen myötä kohdata oma menneisyytensä ja tekemänsä virheet.

– En pyytänyt anteeksiantoa ainoastaan jumalalta, vaan myös pojaltani, Donofrio kertoo.

Terapia auttoi vaikeuksien yli

Äiti ja poika kävivät terapiassa, myös yhdessä, ja Jason selvisi.

Nykyän Jason on pienen pojan isä ja Beverly Donofrio pienen pojan isoäiti. Isoäitinä hän yrittää paikata sitä, missä kokee teiniäitinä epäonnistuneensa.

– Rakastamalla Zacharya ehdottomasti voin todistaa pojalleni – ja itselleni – etten ole itsekäs, ja että oikeasti osaan rakastaan, Donofrio kirjoittaa.

Sarjaraiskaajan kohde 56-vuotiaana

Donofrio kamppaili myös itse nuorena masennuksen kanssa. Hän löysi myöhemmällä iällä avun uskosta, johon hän turvautui myös joutuessaan sarjaraiskaajan uhriksi 56-vuotiaana.

Donofrio itse ei suostunut näkemään itseään uhrina, vaan otti aktiivisen roolin. Raiskaaja jäi kiinni osin Donofrion tapauksesta kirjoittaman artikkelin johdosta. Tapauksen jälkeen Donofrio asui reilut kaksi vuotta luostarissa.

Nykyään hän asuu Woodstockin kaupungissa ja jatkaa kirjoittamista. Elämänkokemuksista on esikoiskirjan lisäksi syntynyt kaksi muutakin teosta ja lukuisia artikkeleita. Huffington Postin mukaan Donofrio kirjoittaa nyt myöhemmistä kokemuksistaan kertovaa musikaalia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    4. 4

      Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

    5. 5

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    6. 6

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    7. 7

      Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

    8. 8

      Turun uhreille tukea HJK:n faneilta – lähettivät kovasanaisen viestin terroristeille

    9. 9

      Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    8. 8

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    9. 9

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    10. 10

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    4. 4

      Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

    5. 5

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    6. Näytä lisää