Pasi

Viihde

Valikko

Ystävykset Pirkko Mannolan ja Marjatta Leppänen paljastavat yhteisen perinteensä: ”Siitä olisi ollut paljon kommentoitavaa”

Julkaistu:

– Kyllä me varmaan ollaan 60-luvulta asti tunnettu toisemme. Jossain lehtihaastatteluissa tai tv-ohjelmissa varmasti törmättiin ensimmäisen kerran. Jos tällä alalla on nykyisin pienet piirit, niin vielä pienemmän ne olivat silloin, Marjatta Leppänen pohtii.

– Ensimmäisen kerran tehtiin yhteistyötä varmaankin joskus 70–80-luvulla. Vuosiluvut vaan vilisevät päässä, enhän minä enää edes muista, milloin olen syntynyt, Pirkko Mannola nauraa.

Yhdessäolo on aina kulminoitunut työhön ja keikkailuun. Mannola ja Leppänen kiertävät parhaillaan Vieno Kekkosen kanssa Supernaiset-triona ympäri maata. Kiertueella jaetaan elämisen koko kirjo ja toista oppii lukemaan hyvin.

– Voin sanoa, että tiedän tasan tarkkaan, milloin Pirkon kanssa ei kannata ottaa esille mitään ongelmia. Sen näkee jo pelkästä ilmeestä, Marjatta nauraa.

Yhteiset keikat ovat vuosikymmenten aikana vieneet naisia ympäri maailmaa. Ikimuistoisimpia hetkiä on monta, muun muassa viikon risteilykeikka Punaisella merellä, Volgan-risteily ja Floridan-matka.

Pirkko muotoilee suhteen kauniisti.

– Iloitaan toistemme iloista ja surraan toistemme suruja. Meidän ei tarvitse soitella joka päivä ollaksemme ystäviä. Riittää, että on olemassa.

Naisia yhdistää myös leskeys. Marjatta Leppäsen puoliso Jaakko Salo menehtyi 2002, Åke Lindman kuoli 2009.

– En tiedä, osasinko tukea oikein silloin, kun Marjatta hajosi melkein kappaleiksi. Tietenkin sitä suree toisen mukana, mutta kyllä jokainen lopulta on aika yksin suurimman surunsa kanssa. Meidän tapauksessa sen surun jakoi myös koko Suomen kansa.

– Se on hankalaa. Hyväähän ihmiset tietenkin tarkoittavat, mutta muistan eräänkin rouvan, joka ratikassa tuli ottamaan osaa. Sitä ei pysty estämään, että vaan murtuu siihen.

Mutta on niitä iloisiakin asioita. Molemmat naiset nauttivat esimerkiksi teatterista ja elokuvista. Niistä riittääkin puhetta.

– Viimeksi olemme nähneet hienon Birdman-elokuvan ja keskustelleet siitä, Marjatta sanoo.

Kumpikaan naisista ei käytä sosiaalista mediaa, mutta heillä on yksi hyvin perinteinen ystävien harrastus: tv-ohjelmien katselu ja reaaliaikainen kommentointi tekstiviestein.

– Saatamme katsoa jotain ohjelmaa samaan aikaan ja kommentoida. Viimeksi harmittelin, ettei Pirkko ehtinyt katsoa Jussi-gaalaa, kun hänellä oli lapsenlapsensa Ia hoidossa. Siitä olisi ollut paljon taas kommentoitavaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pelottava löytö: Chrome-selaimella voi salakuvata käyttäjää

    2. 2

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    3. 3

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    4. 4

      Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

    5. 5

      Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

    6. 6

      Suora lähetys ISTV:ssä juuri nyt: Vuosikymmeniksi suljettu armeijan saari avautuu

    7. 7

      Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

    8. 8

      Näin Atte Jääskeläisen kujanjuoksu eteni – pikakokous sinetöi lähdön

    9. 9

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    10. 10

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    4. 4

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. 6

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    7. 7

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    8. 8

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    9. 9

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    10. 10

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pelottava löytö: Chrome-selaimella voi salakuvata käyttäjää

    2. 2

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    3. 3

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    4. 4

      Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

    5. 5

      Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

    6. Näytä lisää