Kullervo

Viihde

Minttu Virtanen hehkuu upeana vain kaksi viikkoa synnytyksestä - pohtii julkaiseeko kuvia pikku-Robinista

Julkaistu:

tuore äiti
Minttu Virtanen pohtii sosiaalisen median paineita blogissaan.
Tuore äiti Minttu Virtanen kirjoittaa blogissaan pohdintojaan siitä, julkaistako lainkaan kuvia hänen ja Kimi Räikkösen pienokaisesta sosiaalisessa mediassa.

Robin-nimen saanut poika syntyi tammikuun lopussa.

– Olen saanut paljon pyyntöjä teiltä lukijoilta jossa toivotte että julkaisen kuvan pienokaisestamme. Pakko tunnustaa, että asia mietityttää minua todella paljon, Minttu kirjoittaa blogissaan.

– Osa vanhemmista jakaa lapsistaan kaiken kylpyhetkiä myöden. Mielestäni lapsella on oikeus päättää itse omasta näkyvyydestään verkossa.

– Omalla kohdallani tiedän, että lapseni kuva tulee jossakin kohtaa julkisuuteen, halusin tai en. Annetaan sen päivän kuitenkin vielä toistaiseksi odottaa itseään. Pienokaisen kylpyhetket tulevat kuitenkin aina pysymään perheen omassa albumissa.

Minttu on julkaissut postauksen yhteydessä tuoreen kuvan itsestään vaunujen kanssa. Farkkuihin, korkeavartisiin saappaisiin, farkkupaitaan ja mustaan takkiin pukeutunut Minttu näyttää huollitellulta, eikä naisen aivan heti uskoisi synnyttäneen vasta kaksi viikkoa sitten.

Katso kuva, ja lue Mintun koko kirjoitus täällä.

Aihe on tuttu monille äideille. Myös juontaja Vappu Pimiä pohti samaa aihetta IS:lle eilen.

Ota kantaa

Julkaisetko kuvia lapsestasi sosiaalisessa mediassa?

Kyllä 19% En 81%
Ääniä yhteensä 13106

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

    2. 2

      Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

    3. 3

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Sami Hintsaselle luetaan tänään syyte pahoinpitelystä – kertoi ottaneensa naapuria ”ryysyistä kiinni”

    6. 6

      Kuski sai sairauskohtauksen, turisti pysäytti bussin jyrkänteen reunalle Itävallassa: ”Olimme katastrofin partaalla”

    7. 7

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    8. 8

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    10. 10

      Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    6. 6

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    7. 7

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    9. 9

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    10. 10

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

    2. 2

      Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

    3. 3

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Sami Hintsaselle luetaan tänään syyte pahoinpitelystä – kertoi ottaneensa naapuria ”ryysyistä kiinni”

    6. Näytä lisää