Signe, Varma

Viihde

Minttu Virtanen kertoi raskaudestaan: Ei ollut elämän parasta aikaa

Julkaistu:

Kimi Räikkösen kihlattu Minttu Virtanen kertoi blogissaan esikoispoikansa odotusajasta.
Minttu Virtanen ja Kimi Räikkönen saivat pienen Robin-poikansa puolitoista viikkoa sitten. Sveitsissä asuva perhe kotiutui sairaalasta helmikuun ensimmäisenä päivänä, jolloin potra poika ja vanhemmat voivat hyvin.

Odotusaika ei kuitenkaan ollut pelkkää onnea, Minttu Virtanen kertoo sunnuntaina julkaisemassa blogitekstissään. Personal traineriksi opiskeleva Virtanen kertoi raskauden olleen vaikeaa aikaa.

– Raskausaika ei ollut minulle sitä elämän parasta aikaa alun pelkojen, matelevan ajan ja muuttuneen kropan kanssa, Virtanen kirjoittaa.

Alkuraskauden ajan odottava äiti istui kotisohvalla ja luki netistä tietoja ensimmäisten raskauskuukausien riskeistä ja keskenmenon todennäköisyydestä.

– Enemmän ja vähemmän väsynyt ja krapulaa muistuttava olo ei ainakaan helpottanut asiaa.

Onhan tänäänkin kaikki hyvin?

Raskauden edettyä ensimmäisen kolmanneksen yli ja rakenneultran paljastettua sikiön voivan hyvin, Virtanen kertoo helpottuneensa.

– Vaikka kaikki oli kunnossa, niin seuraavana päivänä teki mieli mennä taas lääkäriin varmistamaan, että onhan kaikki tänäänkin hyvin, Virtanen kertoo.

Hyvinvoinnistaan huolehtinut Virtanen kertoo treenaamisen olleen raskausaikana tärkeää, vaikka huoli painoi myös urheillessa. Odottava äiti pelkäsi urheillessa kohoavan sykkeen vaikuttavan myös vauvan vointiin.

Tuore äiti kiittelee, että uskalsi liikkua peloistaan huolimatta, sillä liikkuminen piti Virtasen voinnin hyvänä alkuraskauden jälkeen. Virtanen pystyi urheilemaan raskauden viimeisille viikoille saakka. Viimeisen kerran tuleva äiti urheili vain päivä ennen Robinin syntymää.

– Urheileminen piti mielen ja kehon virkeänä ja turhia kilojakaan ei juuri kertynyt, Virtanen iloitsee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    8. 8

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    9. 9

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    10. 10

      Anneli Auer vaatii valtiolta noin 2,5 miljoonan lisäkorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    8. 8

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    6. Näytä lisää