Kullervo

Viihde

Helena Lindgrenillä suhde Dancing On Ice -tanssiparin kanssa – ikäeroa 28 vuotta!

Julkaistu:

Uusi rakkaus
Ensi kesänä Tangomarkkinoiden tangotuomarina toimiva laulaja Helena Lindgren myöntää, että hänellä on ollut jo vuoden verran suhde itseään 28 vuotta nuorempaan Tommi Piiraiseen.
– Totta se on, kyllä meillä on suhde, laulaja Helena Lindgren myöntää Ilta-Sanomille.

Seiska kertoo tänään, että pari rakastui jäätanssiohjelmassa. Helena Lindgren kuitenkin sanoo, ettei heidän suhteensa alkanut Dancing on the Ice -kilpailun aikana.

– Tommi (Piiroinen) uskaltautui soittamaan minulle ohjelman teon jo päätyttyä. Hänellä oli siis harvinaista uskallusta. Siitä se sitten lähti. Emme asu yhdessä, mutta toki olemme liikkuneet yhdessä eri tilaisuuksissa, joten suhdettamme emme ole salailleet, mutta emme ole siitä myöskään toitottaneet, Helena Lindgren kertoo Ilta-Sanomille.

Helena Lindgreniä 28 vuotta nuorempi Tommi Piiroinen, 29, työskentelee luisteluvalmentajana ja asuu omassa asunnossaan. Helena Lindgren puolestaan asuu Helsingin Ullanlinnassa ja IS:n tietojen mukaan pari ei ole edes ajatellut muuttaa yhteen.

– Meillä on hyvä näin. En nyt välitä enempää asiasta puhua, sillä haluan pitää yksityiselämäni omanani, Helena Lindgren sanoo kohteliaasti.

Helena Lindgren oli juuri otsikoissa siksi, että hänet valittiin Tangomarkkinoiden tuomariksi. Tuota pestiä Lindgren sanoo odottavansa innolla.

Helena tekee myös paljon laulukeikkoja ja on sanonut Ilta-Sanomien haastattelussa, ettei ehkä sopeutuisi asumaan yhdessä kenenkään kanssa nimenomaan outojen keikka-aikataulujen vuoksi. Jo isoäidiksikin tullut Lindgren myönsi äskettäin, että yksin asuminen tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä.

Oheisella videolla Lindgren kertoo suhteestaan Tainola Show’ssa marraskuun alussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Turkulainen pariskunta yllättyi – astetta rajumpi seksi sai naapurin hälyttämään poliisit paikalle

    5. 5

      Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

    6. 6

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    7. 7

      Ahdin, 71, televisio pimeni yllättäen – syynä poikkeuksellinen säätila

    8. 8

      Kommentti: Donald Trump teki yhden presidenttikautensa suurimmista virheistä – tyly hiljennysyritys epäonnistui täydellisesti

    9. 9

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    10. 10

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    6. 6

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    7. 7

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    8. 8

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    9. 9

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    10. 10

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Turkulainen pariskunta yllättyi – astetta rajumpi seksi sai naapurin hälyttämään poliisit paikalle

    5. 5

      Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

    6. Näytä lisää