Teijo

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Jaakko Selinin tipaton vuosi ei kestänyt – ”Ei tunnu miltään”

Tv-tärpit
Korkki kiinni -ohjelmassa sitouduttiin olemaan juomatta vuoden ajan. Kaikilta se ei onnistunut.
Korkki kiinni, TV1 klo 20.00

Korkki kiinni -ohjelmaan osallistuneet ihmiset sitoutuivat olemaan juomatta kokonaisen vuoden. Osa osallistujista oli kohtuukäyttäjiä, osalle alkoholi oli jo vakava ongelma. Ohjelmassa on myös mahdollisuus käyttää niin sanottua viinakorttia, eli käyttää etukäteen sovittuna aikana alkoholia.

Illan jaksossa kohtuukäyttäjiin lukeutuva Jaakko Selin saapuu lentokentälle. Hän pysyi ohjelmanteon aikana täysraittiina 96 päivää. Sen jälkeen tuli syy nauttia sampanjaa ja into pysyä juomattomana lopahti.

Jaakko päättää lopettaa tipattomuutensa.

– Tässä kerta kerran jälkeen ja kuukausi toisensa jälkeen olen saanut vastata samaan kysymykseen, että miltä nyt tuntuu ja miten menee, Jaakko kertoo.

– No, ei oikeastaan miltään tunnu. Musta tuntui, että se oli mun ainut vastaus ja mun jutut oli tässä, hän toteaa kameralle.

Jaakko aikoo lopettaa tipattoman vuoden kesken. Hän lähtee työmatkalle Garda-järven rannalle ja haluaa nauttia matkasta.

– Sitten siihen tulee sellainen komea tumma tarjoilija, joka kysyy, että no, herra, saako olla yksi spritzi? Hmm, ehkä. Moi! Selin huikkaa ja lähtee matkaan.

Susanna Indrén lähtee jakson aikana hakemaan tukea raittiudelleen Myllyhoidosta. Juomattomuus on tuonut esiin elämän kipeitä solmuja, joiden käsittelyssä hän tarvitsee apua.

Pekka Myllykosken tipattomuus on pitänyt, mutta Timo Eränkö suunnittelee palkitsevansa itsensä ryyppyreissulla. Pekka saa myös ikäviä uutisia.

Katso kaikki päivän tv-ohjelmat www.iltapulu.fi!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    8. 8

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    9. 9

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    10. 10

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. Näytä lisää