Tiina, Kirsi, Krista

Viihde

Valikko

Nauhurit valmiiksi – Ritari Ässä alkaa huomenna alusta! Mutta mikä olikaan Michael Knightin oikea nimi?

Julkaistu:

Tv-tärpit
TV5 esittää klassikkosarjaa arki-iltapäivisin alusta saakka.
Ritari Ässä, ti 3.2. TV5 klo 15.05 (uusinta su 8.2. TV5 klo 14.40)

David Hasselhoffin tähdittämä tv-sarja Ritari Ässä (Knight Rider, 1982–1986) on nähnyt jokusen uusintakierroksen, muttei aivan viime aikoina. Tiistaina on pitkästä aikaa tilaisuus nähdä ihan ensimmäinen osa, kun TV5 alkaa esittää kasariklassikkoa arki-iltapäivisin. Toinen tilaisuus koittaa sunnuntai-iltapäivänä, kun avausjakso nähdään uusintana.

Kaksiosaisen pilottijakson alkuperäinen nimi on Knight of the Phoenix, ja se on on suomennettu Feeniksen lento. Toinen osa nähdään keskiviikkona.

Kuinka kaikki alkoi?

Sarjan avauksessa Michael Long -niminen poliisi yrittää suorittaa rötösherran pidätyksen, mutta petollinen kaunokainen ampuu häntä kasvoihin. Michael kaatuu maahan tajuttomana.

Mystinen helikopteri pelastaa Michaelin ja vie hänet komeaan kartanoon, jossa hänen henkensä pelastetaan leikkauksella. Samalla hänelle tehdään kokonaan uudet kasvot.

Kun Michael herää, käy ilmi, että kuolemansairas miljonääri Wilton Knight (Richard Baseheart) on pitkään etsinyt miestä, joka voisi puolustaa oikeutta hänen perustamansa säätiön varoin. Michael saa kokonaan uuden identiteetin. Tekoälyllä varustettu ihmeauto KITT (Knight Industries Two-Thousand) apunaan hän taistelee jatkossa rikollisuutta vastaan Michael Knightina. Michael lähtee etsimään ampujiaan, kosto mielessään.

Jatkoa seurasi elokuvassakin

Alkuperäistä Ritari Ässää tehtiin neljä tuotantokautta. Suomessa sarjan ensiesitys oli tammikuussa 1984. Vuonna 1991 julkaistiin sarjan tapahtumia jatkava elokuva Ritariässä 2000, ja 2008 Ritari Ässästä tehtiin vielä kahden kauden mittainen uusintaversio, jonka pääosassa oli Michael Knightin poika (Justin Bruening).

Läpimurtoroolinsa jälkeen David Hasselhoff teki toisenkin hittisarjan, 11 vuotta pyörineen Baywatchin. Tänä keväänä ”The Hoff” nähdään Suomessa omassa talk show’ssaan, jonka kuvaukset ovat juuri päättyneet. Sarja esitetään huhtikuussa Subilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. 6

      Tällaista ruokaa Putinille tarjotaan Savonlinnassa: Kalaa, sieniä ja olutta

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      Juurineen revityt hillat herättivät porun – oletko kuullut marjanpoimijoiden 500 metrin säännöstä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    10. 10

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. Näytä lisää