Uuno

Viihde

Valikko

Kimi Räikkönen kauppaa luksusautoja Sveitsissä

Julkaistu:

AUTOKAUPPA
Kallein kaupassa myynnissä oleva auto on ruotsalainen superauto Koenigsegg, jonka hintalappu on 1,4 miljoonaa euroa.
Sveitsin Freienbachissa sijaitsee Carstar-autokauppa, jonka seinillä roikkuu F1-kuljettaja Kimi Räikkösen ajohaalareita ja -kypäriä sekä muun muassa Kimin ystävän, kiekkolegenda Teemu Selänteen nimikirjoituksin varustettu pelipaita ja maila.

Melko pienessä tilassa sekä liikkeen pihalla on myynnissä luksusautoja. Yrityksen nettisivuilla kerrotaan Kimin ostavan ja myyvän autojaan tämän firman kautta. Toki liikkeessä on paljon autoja, eivätkä ne kaikki suinkaan ole Räikkösen.

Carstarin sivuilla esitellään Kimin kuvan ja jopa videon myötä myös Räikkösen kuuluisat hänelle räätälöidyt Iceman -moottoripyörät, jotka eivät ole myynnissä.

Kallein kaupassa myynnissä oleva auto on ruotsalainen superauto Koenigsegg, jonka hintalappu on 1,43 miljoonaa euroa.

Tällä viikolla isäksi tullut Räikkönen perusti liikkeen italialaisen ystävänsä Domenico Geremia Casciaton, lempinimeltään Jerryn, kanssa. Sveitsistä saatujen tietojen mukaan Kimi on toinen yhtiön perustajista ja hän on toiminut hallituksen puheenjohtajana 27.3.2009-30.11.2010.

Vuoden 2010 lopusta Kimillä ei ole ollut enää vastuuasemaa yhtiössä ja hallituksen ainoa jäsen on nykyään Casciato. IS:n tietojen mukaan Jerry omistaisi kaupan nyt sataprosenttisesti.

Autoliike on alueella pieni nähtävyys, sillä ihmiset ovat kiinnostuneita hienojen autojen lisäksi myös F1-rekvisiitasta. Usein autoilijat pysähtyvät valokuvaamaan näyttävää formulakokoelmaa ja hienoja autoja.

Suomalainen maailmanmestari pitää siitä, ettei häntä tunnisteta hänen vapaa-ajallaan ja siksi Kimi ajaakin mieluummin autoilla, jotka eivät herätä huomiota. Lähtiessään ulos Kimi valitsee usein Villa Butterflyn tallista erikoisvarustellun Volkswagen Transporterin. Talon tallista löytyy kuitenkin myös Ferrari Enzo ja aikoinaan Monacossa hyväntekeväisyyshuutokaupassa ostettu näyttelijä Sharon Stonen Corvette-klassikko. Stonen aiemmin omistama Corvette on vuosimallia 1974 ja Räikkönen maksoi siitä parisataatuhatta euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Pelastusoperaatio käynnissä Naantalissa – sukeltajat etsivät pinnan alle vajonnutta henkilöä

    4. 4

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    5. 5

      Ovatko tässä Suomen upeimmat terassit? Kokoa yli 300m2, uima-allas, kaikki herkut

    6. 6

      Raju suistumisturma Saarijärvellä: Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty kuski sinkoutui Mersun takapenkille

    7. 7

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Perttu, 16, on sensaatio miesten pesäpallossa – ”Kyseessä on poikkeuksellinen yksilö”

    10. 10

      Juha Mieto ja Costello Hautamäki kutsuttiin löylyihin – pohtivat suomalaisuutta saunan lauteilla: ”Kysymys on siitä, haluaako mies seksiä vai olla oikeassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    8. 8

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    9. 9

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    10. 10

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Pelastusoperaatio käynnissä Naantalissa – sukeltajat etsivät pinnan alle vajonnutta henkilöä

    4. 4

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    5. 5

      Ovatko tässä Suomen upeimmat terassit? Kokoa yli 300m2, uima-allas, kaikki herkut

    6. Näytä lisää