Uuno

Viihde

Valikko

Huutokauppakeisari saa ehdotuksia naisilta ja örinäpuheluita – ”Perjantaisin on pakko laittaa puhelin äänettömälle”

Julkaistu:

Suomen huutokauppakeisari
Yksinäiset naiset tavoittelevat myös ohjelmassa esiintyvän Remontti-Markun puhelinnumeroa.
Suomen huutokauppakeisari -ohjelman isännästä Aki Palsanmäestä, 45, on oman tv-ohjelman ansiosta tullut Suomen tunnetuin huutokauppayrittäjä. Tv-ohjelman suosio on tuonut paitsi lisää töitä, myös lieveilmiöitä.

Vaikka Palsanmäki esiintyy ohjelmassa vaimonsa Helin kanssa, hän on saanut ehdottelevia yhteydenottoja naisilta ja Heli miehiltä.

– Kyllä niitä tulee. Ehdottelijoille pitää vain heti tehdä selväksi, että ollaan varattuja, Heli sanoo.

Toistaiseksi ehdottelijat ovat ottaneet yhteyttä maltillisesti.

– Onneksi kohdalle ei ole osunut sellaisia, jotka olisivat ryhtyneet inttämään. Kyllä niille menee viesti perille, kun sanoo nätisti, Heli kertoo.

– Ja osa ehdotuksista varmasti heitetään vitsilläkin. Ne pitää vain ottaa huumorilla, Aki hymähtää.

Naisten suosiossa on myös ohjelmassa esiintyvä Markku Saukko.

– Remontti-Markulle tulee naisväeltä viestejä, että voi kun olisi tuollainen näppäräkäsinen remonttimies hänelläkin ja mikä on Markun puhelinnumero. Yksinäisiä naisia on paljon remonttitaitoista miestä vailla, Aki päättelee.

Perjantai- ja lauantai-iltaisin klo 23 jälkeen Palsanmäet eivät kuitenkaan enää vastaa puhelimeen.

– Siellä joku känninen örisijä rupeaa kiroilemaan päin naamaa, että mikä luulet olevasi. Puhelin on pakko laittaa sitten äänettömälle, Palsanmäki kertoo.

Oheisella videolla Aki Palsanmäki kertoo Kultainen Venla -gaalan jälkitunnelmista sekä omituisimmasta hänen kauppaamastaan esineestä.

Suomen huutokauppakeisari jatkuu kolmannen kauden uusin jaksoin Jim-kanavalla keskiviikkona 11. maaliskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

    2. 2

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    3. 3

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    4. 4

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    5. 5

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    6. 6

      Donald Trumpin ex-vaimo Ivana Trump palasi nuoruudenrakkautensa luo – roihahtiko rakkaus 50 vuoden jälkeen?

    7. 7

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    8. 8

      Poliisi kirjannut yli 160 rikosilmoitusta juhannuksen juoppokuskeista

    9. 9

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    10. 10

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    4. 4

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

    2. 2

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    3. 3

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    4. 4

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    5. 5

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    6. Näytä lisää