Minna, Vilma, Miina

Viihde

Valikko

Mystisen kuumeen piinaama Susanna Laine: ”Luulin olevani kuolemansairas”

Julkaistu:

sairaus
Vaalea kaunotar oppi kantapään kautta, ettei ihminen voi elää vain työlleen.

PUOLI SEITSEMÄN -tv-ohjelman juontaja Susanna Laine, 33, on niin monessa liemessä keitetty, että soppaa kauhoessa ehtii hengästyä. Seinäjoelta kotoisin oleva kaunotar on televisio- ja radiojuontaja, vuoden 2005 Miss Suomen toinen perintöprinsessa ja näyttelijä, joka ehti tuurata Aikakoneen äitiyslomalla ollutta laulajaakin.

Viisi vuotta sitten alkoi vuoden kestänyt ajanjakso, joka oli tupattu liian täyteen työtä. Susanna oli äänessä Iskelmäradiossa, juonsi televisiossa Big Brotheria ja Pitkä kuuma kesä -ohjelmaa, näytteli Hämeenlinnan kaupunginteatterissa Älä pukeudu päivälliselle -farssissa, kiersi Aikakoneen kanssa ja teki juontokeikkoja.

– Eihän sitä työstä saa itsekään mitään, jos se on vain selviytymistä päivästä ja aikataulusta toiseen. Ja lavalla pitää kortista tarkistaa, missä kaupungissa on, hän hymähtää.

Keho reagoi selkeästi kovaan tahtiin.

– Olin jatkuvassa kuumeessa reilun vuoden. Luulin olevani kuolemansairas. Kävin kaikissa testeissä ja ravasin lääkäreillä. Mitään vikaa ei tutkimuksista huolimatta löytynyt. Lopulta yksi lääkäri kysyi, koska olet pitänyt viimeksi lomaa. Vastasin, että pidin yhden illan vapaana viime viikolla. Lomaa en ollut pitänyt kertaakaan sen jälkeen, kun olin 15-vuotias.

LÄÄKÄRIN neuvo oli, että mitäs jos Susanna alkaisi ottaa elämän rennommin. Siitä alkoi uusi ajanjakso elämässä.

– Minun on pitänyt opetella lomailukulttuuria. Sen jälkeen olen pitänyt kesälomat ja teen vain yhtä työtä. Puoli seitsemässä olen arkipäivisin kiinni kahdeksan tuntia, se riittäkööt. Ei enää ilta- ja viikonlopputöitä kuin satunnaisesti.

– Olen oppinut hyväksymään keskinkertaisuuden, sen sietäminen on kaiken a ja o. Kaiken ei tarvitse mennä sataprosenttisen hyvin, täydellisesti ja erinomaisesti. Taustalla on hyväksytyksi tulemisen tarve. Riittää, kun tekee niin hyvin kuin pystyy, hän pohtii.

Yksi tarina kertoo Susannan työteliäisyydestä ja hullunrohkeudesta paljon. Hän opiskeli nuorena klassista laulua.

– Olin opiskellut 16-vuotiaana vuoden klassista laulua ja olin siinä taitava. Ajattelin heti tulla oopperalaulajaksi. Menin muina naisena Savonlinnan oopperajuhlien koelauluun farkuissa ja hupparissa. Pääsykoe oli Sibelius-Akatemian iso salissa. Raatia vähän nauratti, he taputtivat minulle ja pyysivät kohteliaasti palaamaan muutaman vuoden päästä, hän pyörittelee kaunista päätään.

KAIKEN EDELLÄ luetun jälkeen ymmärtää hyvin, että Susanna ei ollut koskaan juuri kotona 20–30-vuotiaana.

– Olin jonkinasteinen suhaaja nuorempana. Nykyään olen aikamoinen kotihiiri ja käyn aika vähän missään bilettämässä. Näen kyllä kavereita ja käyn välillä teatterissa tai elokuvissa. Rakastan kotona oloa ja haaveilemista.

– Ajoin joululomalta Seinäjoelta Helsinkiin ja pumppu alkoi hakata Kehä kolmosen kohdalla. Helsingin energia on sykkivää, mutta kotipaikassani Lauttasaaressa on onneksi rauhallista.

VIELÄ Susanna ei ole perustanut perhettä.

– 30-vuotiaana ymmärsin, että elämäni menee eri reittejä kuin monilla muilla. Minulla ei ollut se perinteinen tie: kihloihin, rivitalo ja raskaana, Susanna kertoo.

– Jos luoja suo perhettä, se on hienoa. Jos ei, siihen ei ole pakottavaa tarvetta. Ihan turha elämää on suunnitella, asiat eivät kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee.

– Elämässä on sopivasti rakkautta, hän hymyilee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    6. 6

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    10. 10

      Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    6. Näytä lisää