Kuisma

Viihde

350 kertaa kauneusleikattu ex-malli: "Opin vasta aakkoset ja Venäjän sijainnin"

Julkaistu:

BRITTIJULKKIS
Yli 1,3 miljoonaa euroa kauneusleikkauksiin tuhlannut Alicia Douvall kilpaili vielä viime viikolla Britannian Julkkis-BB:ssä, mutta häädettiin talosta toisena kisaajana.
36-vuotias ex-glamourmalli Alicia Douvall on joutunut puolustamaan itseään useasti kritisoijia vastaan. Myös talossa hänen älyään arvosteltiin.

Hän ihmettelee Sun-lehdelle, miksi häntä pidetään tyhmänä.

– Suutuin todella siitä, että minut leimattiin paksukalloiseksi. Koska minulla on lukihäiriö, lähdin koulusta 14-vuotiaana oppimatta lukemaan ja kirjoittamaan. Minulla ei ollut tuolloin perustaitoja, kuten aakkosia, mutta se ei tarkoita, että olisin tyhmä.

Douvall on opettanut 3-vuotiaalle tyttärelleen Papayalle perustaitoja, mutta sanoo tyttärensä olevan pian häntä fiksumpi.

– Kaiken voi aina Googlata. Tähän mennessä olemme kuitenkin oppineet aakkoset ja äänteet - pidän siitä, millainen ääni c:stä lähtee. En tiennyt sitä ennen.

– Tätä ennen en tiennyt, missä Venäjä ja Japani sijaitsevat kartalla, ja ainoa paikka, jonka pystyin osoittamaan kartalta oli Ranska. Ostin Papaylle maapallon, ja olemme oppineet yhdessä, hän iloitsee.

Douvall väittää BB:n tuotannon leikanneen hänen älylliset väittelytuokionsa pois.

– Meillä oli esimerkiksi tietovisa talossa. Tiesin, että Saksa voitti jalkapallon MM-kisat ja Nick Clegg on varapresidentti (huom! hän on varapääministeri). Minäkin katson BBC:n Question Timea. Minulla on erilaista älykkyyttä.

350 kauneusleikkausta läpikäynyt, niihin miljoona puntaa eli noin 1,3 miljoonaa euroa tuhlanut Douvall suri vuonna 2013, mitä oli tehnyt itselleen.

– Se, mitä olen tehnyt, särkee sydämeni. Kuvitelkaa, että pitelette lastanne ensimmäisen kerran sylissänne ettekä edes pysty hymyilemään, hän pahoitteli tuolloin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    4. 4

      MM-rallissa debytoiva superlupaus Kalle Rovanperä, 16, hukkasi poltteen ajamiseen: ”Autot kuukausikaupalla pölyttymässä”

    5. 5

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    6. 6

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    7. 7

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    8. 8

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    9. 9

      Legendaarinen tanssilava paloi korjauskelvottomaksi Pöytyällä – ”Tanssit on nyt tanssittu”

    10. 10

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    8. 8

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    10. 10

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    4. 4

      MM-rallissa debytoiva superlupaus Kalle Rovanperä, 16, hukkasi poltteen ajamiseen: ”Autot kuukausikaupalla pölyttymässä”

    5. 5

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    6. Näytä lisää