Ritva

Viihde

Valikko

Tänään tv:ssä: Kas, sehän on Kuusamo! Illan Hollywood-leffa kuvattiin Suomessa – mutta muistatko nämä muut?

Julkaistu:

Tv-tärpit
Monissa amerikkalaisfilmeissä vilahtaa suomalaismaisema. Tänään tv:ssä nähdään Hanna-elokuva, jota kuvattiin Kuusamossa alle –30 asteessa.
Hanna, TV5 klo 21.00

Suomi on ollut useita kertoja edustettuna Hollywood-elokuvissa. Perjantaina TV5-kanavalla esitetään Joe Wrightin ohjaama Hanna (2011), jonka tapahtumat sijoittuvat osin Pohjois-Suomeen.

Hanna (Saoirse Ronan) on lapsesta asti oppinut taistelemaan asuessaan suomalaisessa korvessa isänsä (Eric Bana) kanssa. Nyt hän lähtee isänsä matkaan suorittamaan tärkeää tehtävää ja oppii itsestään vaarallisten käänteiden kuluessa paljon.

Suomi toi sadunomaisia näkökulmia tarinaan.

Elokuvaa kuvattiin muun muassa Kuusamossa. Vaikka lämpötila laski tuolloin jopa alle –30 asteeseen, oli Saoirse Ronanilla urheiluhenkeä mukana. Hän kuvaili The Film Stage -nettisivuston haastattelussa, kuinka filmauksia tehtiin jäätyneen järven päällä ympärillä lumen peittämät havupuut.

– Suomi toi sadunomaisia näkökulmia tarinaan, Ronan kiitteli.

– Pidän silti enemmän Irlannin ilmastosta, ainakin kun ei sada.

Venäläinen yökerho Kapteeninkadulla

Jännityselokuva Sakaali sai ensi-iltansa vuonna 1997. Sen ohjasi Michael Caton-Jones ja nimiroolin näytteli Bruce Willis. Toimintaelokuvassa venäläinen mafiapomo palkkaa salamurhaaja Sakaalin tappamaan FBI:n johtajan.

Filmauksia tehtiin myös Suomessa, ja mukana oli näyttelijä Jarmo Mäkinen. Alkumetreillä olevan venäläisen yökerhon ulkokuvat on filmattu Kapteeninkadulla Helsingissä. Juonta kuljetettiin myös kohtauksilla Helsinki-Vantaan lentoasemalla sekä Porvoossa.

Helsinki Leningradina Oscar-elokuvassa

Helsinki sai esittää 1970- ja 1980-luvulla niin Moskovaa kuin Leningradia eli nykyistä Pietaria. Warren Beattyn ohjaama historiallinen draama Punaiset (1981) kuvattiin osin Suomen pääkaupungissa ja Rovaniemellä, Kokkolassa sekä Kemijärvellä 1970-luvun lopussa. Eri aikatasoille sijoittuvassa elokuvassa Helsinki esitetään Pietarina ja myöhemmin Leningradina.

Lokakuun vallankumousta esittävän jakson kuvaukset tehtiin Helsingin Senaatintorilla. Päähenkilö matkasi myös tarinassa Suomen halki Neuvostoliittoon, joutui kiinni ja pistettiin vankilaan Suomenlinnaan. Elokuvan näyttelijöitä olivat ohjauksesta Oscarin saaneen Beattyn itsensä lisäksi muun muassa Diane Keaton ja Edward Herrmann. Mukana olleista suomalaisista tunnetuin oli Åke Lindman.

Helsingin yliopistosta tuli KGB:n päämaja

Vuonna 1983 valmistui Michael Aptedin ohjaama jännityselokuva Gorkin puisto, joka perustuu Martin Cruz Smithin romaaniin. Pääosissa olivat William Hurt, Lee Marvin ja Brian Dennehy. Moskovana on tietysti Helsinki ja Kaisaniemen puisto esittää elokuvassa Gorkin puistoa. KGB:n päämajana on Helsingin yliopisto.

Porin Reposaari sai esittää siperialaista pikkukylää Taylor Hackfordin ohjaamassa Valkeat yöt -elokuvassa (1985). Jännitysdraaman tähtiä olivat Mihail Baryshnikov, Gregory Hines, Helen Mirren ja Isabella Rossellini. Tarinassa Neuvostoliitosta loikannutta huipputanssijaa yritetään pakottaa takaisin rautaesiripun taakse. Helsinki esittää tässä filmissä sekä Leningradia että Moskovaa.

Rovaniemi Varsovana

Rovaniemen rautatieasema on olevinaan eräs Varsovan sivuasema vuonna 1976 valmistuneessa John Sturgesin sotaelokuvassa Kotka on laskeutunut. Åke Lindman toimi jo tuolloin kansainvälisessä tehtävässä elokuvan tuotantoavustajana. Päärooleissa olivat Michael Caine, Donald Sutherland sekä Robert Duvall.

Katso kaikki illan tv-ohjelmat osoitteesta www.iltapulu.fi!

  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    2. 2

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    3. 3

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    4. 4

      Lontoon lentokentillä täysi kaaos – British Airways perui kaikki lauantain lennot

    5. 5

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    6. 6

      Vaarallinen kohtaaminen tallentui Esan kameraan – kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui

    7. 7

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    8. 8

      Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

    9. 9

      Tallipomo ihasteli Kimi Räikkösen paalupaikkakierrosta – ”Hämmästyttävän hieno”

    10. 10

      Jimi Hendrix shokeerasi Helsingissä 50 vuotta sitten – Remu Aaltonen mykistyi: ”En ole tähän päiväänkään mennessä semmoista nähnyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    3. 3

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    4. 4

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    5. 5

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    6. 6

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    7. 7

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    8. 8

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    9. 9

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    10. 10

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    2. 2

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    3. 3

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    4. 4

      Lontoon lentokentillä täysi kaaos – British Airways perui kaikki lauantain lennot

    5. 5

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    6. Näytä lisää