Pasi

Viihde

Valikko

Kuudes aisti -poika kasvatti muhkean parran

Julkaistu:

katso kuvat
Kuudes aisti -elokuvan kummituksia näkevä pikkupoika on jo 26-vuotias mies.
Kuudes aisti -elokuvassa vuonna 1999 maailmanmaineeseen noussut Haley Joel Osment on kasvattanut muhkean parran sitten viime näkemän.

Mies kuvattiin eilen käyskentelemässä Los Angelesissa uudessa lookissaan. Parrakasta Osmentia oli vaikea tunnistaa samaksi henkilöksi, sillä parran lisäksi tunnistamista vaikeuttavat ainakin syvälle päähän vedetty lippis ja aurinkolasit.

Rennosti farkkuihin, t-paitaan ja kauluspaitaan pukeutunut leffatähti oli vetäissyt jalkaansa pelkät varvassandaalit.

Haley Joel Osment on viime vuosina tehnyt lähinnä vähemmän julkisuutta saaneita rooleja. Tänä vuonna hän on mukana kesäkuussa ilmestyvässä Entourage-elokuvassa, joka perustuu samannimiseen hittisarjaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    2. 2

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    3. 3

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Perussuomalaiset ja keskusta tukkanuottasilla – Alkoholilakiin uusi ratkaisuehdotus huomenna

    6. 6

      Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

    7. 7

      Johnny Deppin tyrmäävän kaunis tytär täytti 18 vuotta – julkaisi rohkean syntymäpäiväkuvan: kuin ilmetty äitinsä!

    8. 8

      HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistusta koskevan kompromissin

    9. 9

      Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

    10. 10

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    4. 4

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. 6

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    9. 9

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    10. 10

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    2. 2

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    3. 3

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Perussuomalaiset ja keskusta tukkanuottasilla – Alkoholilakiin uusi ratkaisuehdotus huomenna

    6. Näytä lisää