Alma

Viihde

Valikko

Skandaaleja Miss Universum -kulisseissa – Satu, Lola ja muut muistelevat: ”Voittaja kerrottiin jo viikkoa aiemmin”

Julkaistu:

Miss Universum -kisat
Miss Universum -kisoissa edustaneet suomalaismissit paljastavat, kuinka kulisseissa kuhisee. ”Erään finalistin korut poljettiin rikki”, Lola Wallinkoski kertoo.
Miss Universum 2015 valitaan tänään sunnuntaina 25. tammikuuta Floridan Miamissa. Suomea kisoissa edustaa Miss Suomi Bea Toivonen. Kisat eivät tälläkään kertaa ole sujuneet vailla skandaaleja: maailmaa on puhuttanut esimerkiksi Miss Israelin selfie-kohu.

IS Tv-lehti kysyi aiempina vuosina Universum-kisoissa nähdyiltä suomalaiskaunottarilta, mitä kameroiden ulottumattomissa tapahtuu.

Satu Tuomisto: ”Voittajan nimi kuulutettiin jo ensimmäisen viikon jälkeen”

Vuonna 2008 Miss Universum -kilpailu pidettiin Vietnamissa. Silloin Suomea edusti juontaja, malli Satu Tuomisto. Reissu oli antoisa, mutta Sadun mukaan kisassa oli sopupelin tuntua.

– Jo ensimmäisen viikon jälkeen voittajan nimi kuulutettiin julkisesti kulkueessa. Me muut kilpailijat emme aluksi uskoneet sitä todeksi, sillä tuomaristokaan ei ollut vielä saapunut paikalle. Kisan lopussa huomasimme, että tottahan se kuitenkin oli!

Lola Wallinkoski: ”Jotkut lihoivat ulos puvuistaan”

Suomea 1996 edustanut Lola Wallinkoski (silloin Odusoga) kuuli vastikään, että kisakulisseissa tapahtui myös outoja asioita.

– Erään kauniin finalistin kalliit korut poljettiin rikki. Itse en huomannut tällaista. Keskityin omaan kisaani.

– Joillekin tytöille kävi myös niin, että he ehtivät lihoa kuukauden aikana ulos puvuistaan. Asuja sitten korjailtiin, Lola muistelee.

Virpi Miettinen: Värikästä päälle

Vain 18-vuotias Virpi Miettinen tuli ensimmäiseksi perintöprinsessaksi Miss Universum -kisoissa Miami Beachillä vuonna 1965. Hän hävisi thaimaalaiselle voittajalle Apasra Hongsakulalle vain yhdellä pisteellä.

Virpille jäi kisoista hyvät muistot. Hän oli saanut ennen kisoja taustajoukoiltaan napakat ohjeet: ole aina ajoissa, ole aina ystävällinen ja muista, että kilpailu alkaa heti, kun kävelet lentokoneesta ulos.

– Uutena asiana oli tv:n värikuva, ja minulle neuvottiin, että kannattaa laittaa päälle jotain keltaista, sinistä tai punaista, että erottuu kuvauksissa!

Virpi Miettinen tapasi kilpasiskonsa Apasra Hongsakulan kymmenen vuotta sitten. Apasra ei näytä juurikaan vanhentuneen sitten Universum-voittonsa. Lue juttu ja katso kuva kaunottarista täältä!

Marja Kinnunen: ”Moni näyttää täytetyltä nukelta”

Myös vuonna 1985 kisat pidettiin Miamissa, ja silloin Suomea edusti Bea Toivosen äiti Marja Kinnunen. Kaikki ei mennyt ihan putkeen silläkään kertaa.

– Osa meistä tytöistä lennätettiin Key Westin saarelle. Kun näin lentokoneen, järkytyin. Se näytti todella vanhalta DC-3-koneelta!

Marja muistelee, että koneen sisälläkin viuhui tuuli, ja kaikki tytöt pelkäsivät. Lopulta reissu oli kuitenkin erittäin hauska.

Marja Kinnusesta on kummallista, että kaupallisuus ja kauneusleikkaukset ovat nykyään niin kovassa kurssissa kansainvälisissä kauneuskisoissa. Oman Bea-tyttönsä luonnollisuudesta Marja-äiti on ylpeä.

– Olen katsellut kuvia kisoista. Kaikkihan on nyt framilla heti aivan eri tavalla kuin 30 vuotta sitten. On surullista, kuinka moni tyttö näyttää täytetyltä nukelta.

Lue lisää Miss Universum -kisoista Ilta-Sanomat Tv-lehdestä (4/15). Miss Universum -kisojen etenemistä voit seurata IS:n netissä. Kisat nähdään Livillä maanantaina 26.1. klo 20.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    2. 2

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    3. 3

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    4. 4

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    5. 5

      Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

    6. 6

      Herttuatar Camilla avautui harvinaisessa haastattelussa – vietti kokonaisen vuoden lukkojen takana 90-luvulla: Näin hän selvisi

    7. 7

      Matti Kyllönen huolissaan onnettomuuteen joutuneesta JJ Lehdosta – ”Näin pahaa en muista aikoihin”

    8. 8

      Nuorukainen hukkui rantaveteen Pyhäjärvellä

    9. 9

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    10. 10

      Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka oli onnenpotku netin vitsiniekoille – Nämä meemit syntyivät presidentin kiertueesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    4. 4

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    5. 5

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    6. 6

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    7. 7

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    8. 8

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    9. 9

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    10. 10

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    2. 2

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    3. 3

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    4. 4

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    5. 5

      Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

    6. Näytä lisää