Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Aku Hirviniemi Roba-hahmostaan: ”Umpimielinen mulkero – sain esittää itseäni”

Julkaistu:

Poliisisarja Robasta kuvataan parhaillaan toisen kauden jaksoja. Ensimmäinen kausi alkaa tänään uusintana MTV3:lla.
Roba, tiistaisin 20.1. alkaen MTV3 klo 21.00

Aku Hirviniemi näyttelee Robassa vanhempaa konstaapeli Jani Sjöbergiä.

– Kun roolihahmoni on umpimielinen mulkero, se oli silleen helppoa, että sain esittää itseäni, Hirviniemi vitsailee IS Tv-lehdelle.

Näyttelijä kertoo, että arvostus poliisin työtä kohtaan on noussut roolin myötä, vaikka ei arvostus ole aikaisemminkaan ollut heikkoa.

– Aina minä olen poliisia pelännyt. Kyllä sitä aina vähän säikähtää, kun pollisiauton näkee, vakkei mitään ketunhäntää olisikaan kainalossa, Hirviniemi kertoo.

– Kun poliisauto tulee vastaan, niin kyllähän sitä automaattisesti nopeutta hiljentää.

Hirviniemi ja kumppanit lähettivät Roban puolesta kuvan sosiaalisessa mediassa poliisien mielenosoituksen aikaan. He halusivat antaa tukensa poliiseille.

– On hullua, että yhteiskuntaa ylläpitävien ammattikuntien, kuten poliisit ja sairaanhoitajat, palkkataso on niin alhainen. He pitävät huolta jokaisen hyvinvoinnista.

Rooliin valmistautuessaan Hirviniemi kävi yhdessä näyttelijökollegansa Leena Pöystin kanssa harjoittelemassa silloisella oikealla Roban poliisiasemalla. He harjoittelivat käskyttämistä, raudoittamista ja aseen käsittelyä oikean poliisin johdolla.

– Sen lisäksi täytyi opetella näyttelemään, hän veistelee.

Ota kantaa

Hiljennätkö vauhtia liikenteessä, kun näet poliisiauton?

Kyllä 78% Ei 22%
Ääniä yhteensä 4659

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    4. 4

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    5. 5

      Eläkeläisten kahvihetki veneessä aiheutti pelastusoperaation Järvenpäässä: ”He eivät päässeet rantaan”

    6. 6

      Oululainen mies kuoli liikenneonnetto­muudessa – sora-auto kaatui ojan pohjalle, henkilöautot rusentuivat

    7. 7

      Kiinnostaako seksi julkisella paikalla? Lue ensin nämä 7 kiusallista kokemusta ja mieti uudelleen

    8. 8

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    9. 9

      Kuva räjähtäneestä T-34-tankista on kuuluisin valokuva Tali-Ihantalasta 1944 – näin tapahtumat etenivät

    10. 10

      Kaksi tunnetta, joista tietää parisuhteen olevan todella ohi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    6. 6

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    7. 7

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    8. 8

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    4. 4

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    5. 5

      Eläkeläisten kahvihetki veneessä aiheutti pelastusoperaation Järvenpäässä: ”He eivät päässeet rantaan”

    6. Näytä lisää