Alma

Viihde

Valikko

Pertti Kurikan Nimipäivät tähtää euroviisuihin: ”Menemme voittamaan”

Julkaistu:

UMK
Yhtenä ennakkosuosikkina UMK-kisaan lähtee Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtye kappaleellaan Aina mun pitää.
Punkyhtye Pertti Kurikan Nimipäivät on yksi Uuden Musiikin Kilpailun kilpailijoista. Kisan voittaja lähtee edustamaan Suomea euroviisuihin.

Vuonna 2009 kehitysvammaisille suunnatulla kulttuurityöpajalla perustettu yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät sai aplodit jo ohjelman pressitilaisuudessa, mutta ennakkosuosikin asema ei miehiä hirvitä. Yhtye uskoo fanien äänestävän heidät jatkoon.

–  Odotamme kilpailua kovasti ja menemme voittamaan, yhtyeen laulaja Kari Aalto kertoo.

Yhtyeen aiempi suosio on poikinut Kovasikajuttu-dokumentin, jonka The Punk Syndrome -nimellä kulkeva versio on taannut yhtyeelle näkyvyyttä ulkomaita myöten.

–  Meidän vahvuus on se, että me menemme täysillä loppuun asti, Aalto kertoi.

Aalto uskoo yhtyeen musiikin sopivan euroviisuihin hyvin.

– Sopiihan se ihan niin kuin iskelmä, räppi, reggae, soul, rokki tai hevikin. Sopiihan tänne hyvin myös punkki, Aalto totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Kimi Räikkönen toiseksi Monacon F1-kisassa! Ferrarille kaksoisvoitto

    3. 3

      Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Tallukka palaa vastaanottokeskuksesta hotelliksi – ”En missään tapauksessa kadu”

    6. 6

      Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan yhteiskuvan tosi-tv:stä tutun poikaystävän kanssa – ”Match made in heaven”

    7. 7

      Hurjaa spekulointia Kimi Räikkösen tilanteesta – Monacossa panoksena F1-sopimus?

    8. 8

      Joukkosurma Mississipissä: 8 kuollut, yksi uhreista seriffi

    9. 9

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    10. 10

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    6. 6

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    7. 7

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    8. 8

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Kimi Räikkönen toiseksi Monacon F1-kisassa! Ferrarille kaksoisvoitto

    3. 3

      Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Tallukka palaa vastaanottokeskuksesta hotelliksi – ”En missään tapauksessa kadu”

    6. Näytä lisää