Kaapo, Gabriel

Viihde

Valikko

Illalla televisiossa: Tositarina Unstoppable-trillerin takana – 47-vaunuinen myrkkyjuna karkuun ilman kuljettajaa

Tv-tärpit
Denzel Washingtonin tähdittämän jännityselokuvan taustalla on tositarina kuljettajan vahingossa karkuun päästämästä junasta. Varo juonipaljastuksia!
Unstoppable – pysäyttämätön, Sub klo 21.00

Karkuun päässeen, vaarallisia aineita sisältävän junan pysäyttämisyrityksistä kertova Unstoppable (2010) jäi ohjaaja Tony Scottin viimeiseksi työksi. Elokuvan sankarina nähdään kokenutta juna-alan ammattilaista esittävä Denzel Washington, joka nuoren konduktöörin kanssa ryhtyy rohkeasti yrittämään karkurijunan pysäyttämistä, kun kaikki muut keinot ovat epäonnistuneet.

Elokuva perustuu tositapahtumaan vuodelta 2001. Ohion osavaltiossa, lähellä Toledon kaupunkia veturinkuljettaja oli siirtämässä ratapihalla 47 vaunua toiselle rataosuudelle. Vaunuista 22 oli lastattu, kaksi niistä myrkyllisillä kemikaaleilla. Kuljettaja huomasi yhden vaihteen olevan väärässä asennossa ja päätteli, ettei hitaasta vauhdista huolimatta pystyisi pysäyttämään junaa ajoissa. Kuljettaja oli arvioinut ehtivänsä käydä vaihtamassa vaihteen jalkaisin ja nousta takaisin veturiin, mutta oli ilmeisesti erehtynyt oikeasta jarruasennosta. Hidastamisen sijaan juna puksutti täydellä vauhdilla eteenpäin, eikä kuljettaja päässyt takaisin kyytiin vaan. Kuljettaja liukastui yrittäessään vauhdissa nousta veturiin ja raahautui liikkuvan junan mukana reilun parinkymmenen metrin matkan, mutta selvisi ruhjeilla.

The Inquierer -lehti kertoi elokuvan ilmestymisen aikaan elokuvan taustalla olevan sankarin Jon Hosfeldin tarinan. Washingtonin roolihahmo perustuu Hosfeldiin, vaikka elokuvassa tapahtumia onkin liioiteltu. Esimerkiksi myrkkylastissa olevien vaunujen määrä oli elokuvassa huomattavasti suurempi kuin tosielämän kaksi vaunua, joissa oli maalinohenteena käytettyä paloarkaa nestettä.

Kovimmillaan karkurijuna kulki yli 80 kilometrin tuntivauhtia. Se ehti matkata yli 100 kilometriä ilman kuljettajaa, ennen kuin Hosfeld onnistui apurinsa kanssa pysäyttämään junan. Junaa oli aluksi yritetty pysäyttää mm. ampumalla nappia, joka pysäyttäisi junan. Yritys oli tuomittu epäonnistumaan, sillä nappia täytyy pitää alaspainettuna pidemmän aikaa, jotta juna pysähtyisi.

Hosfeld onnistui lopulta pysäyttämään junan ajamalla toisen veturin sen taakse ja kytkemällä sen kiinni junaan. Veturi jarrutti junan vauhtia niin, että kolmas mies pääsi juoksemalla karkurijunan veturin rinnalle, kiipesi kyytiin ja pysäytti junan turvallisesti.

Katso päivän kaikki tv-ohjelmat osoitteesta iltapulu.fi!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Trump veti terveydenhuolto­uudistuksen takaisin – sai jo aiemmin perjantaina huonoja uutisia

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    8. 8

      Huikeita halkioita, paljaita dekolteita ja näyttävää kimallusta – Kuka oli Jussi-gaalan upein kuningatar?

    9. 9

      Tässä kaikki Jussi-voittajat – IS seurasi kotimaisen elokuvan palkintogaalaa

    10. 10

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    6. 6

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    7. 7

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    8. 8

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Trump veti terveydenhuolto­uudistuksen takaisin – sai jo aiemmin perjantaina huonoja uutisia

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. Näytä lisää