Merja

Viihde

Valikko

Aku Hirviniemi Loirinuotiolla-ohjelmassa: ”Äiti pakotti minut teatteriin”

loirinuotiolla
Näyttelijä istui nuorena muiden kanssa harrastamisen sijaan sohvalla syömässä sipsejä.
Vesa-Matti Loiri saa seuraavassa Loirinuotiolla-ohjelman jaksossa vieraikseen Aku Hirviniemen, Armi Toivasen ja Hannele Laurin. Näyttelijäporukka muistelee yhdessä uransa alkuhetkiä ja sitä, miten kukin päätyi valitsemaansa ammattiin.

Hirviniemi kertoo kollegoilleen halunneensa alun perin elokuvaohjaajaksi. Esikuvana toimi oman kylän poika.

– Renny Harlin oli riihimäkeläinen elämänsä neljä ensimmäistä ikävuotta. Samastuin jotenkin häneen.

Nuori Hirviniemi seurasi idolinsa uraa tiiviisti sohvanpohjalta.

– Olin vähän semmoinen sohvaperuna. Tykkäsin katsoa Die Hard 2:set ja Cliffhangerit. Söin sipsiä yksin ja olin Coca-Cola-narkomaani, Hirviniemi muistelee nuoruusvuosiaan.

Näyttelijän mukaan äiti halusi kuitenkin poikansa elokuvien parista muiden ihmisten seuraan. Niin Aku aloitti koripallon pelaamisen.

– En ole ikinä ollut hyvä joukkuelajeissa. Sosiaalisuus ällötti minua. Lopetin koripallon, koska harjoitukset olivat perjantai-iltaisin, jolloin telkkarista tuli lempisarjani Kuuma piiri, eikä kukaan syötellyt minulle peleissä, Hirviniemi kertoo.

Ennen pitkää näyttelijän kotikaupunkiin perustettiin kuitenkin nuorisoteatteri, jonne Hirviniemen äiti halusi poikansa menevän.

– Äiti pakotti, että johonkin täytyy mennä. Menin hirveän ujona ensimmäisiin harjoituksiin, joissa oli mukana myös kikkaratukkainen Janne Kataja. Hänen äitinsä oli parturi-kampaaja, ja hän testasi (Katajalla) kaikki kammotukset, teki permanentin ja vaalennukset, Hirviniemi naureskelee muistoille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    3. 3

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    4. 4

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    5. 5

      Edelsikö Tapparan mestaruusmaalia tuomarivirhe? Katso video

    6. 6

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    7. 7

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    8. 8

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    9. 9

      Tapparan sankari kommentoi voittomaalia edeltänyttä kyseenalaista tilannetta – ”Katsoin, että ahaa...”

    10. 10

      Pekka Saravo lopettaa uransa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    10. 10

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    3. 3

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    4. 4

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    5. 5

      Edelsikö Tapparan mestaruusmaalia tuomarivirhe? Katso video

    6. Näytä lisää