Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Työ vei Lena Meriläisen katsomaan sydänleikkausta läheltä: ”Raastavaa, mutta kasvattavaa”

Syke-sarjan valmistelut veivät näyttelijä Lena Meriläisen katsomaan leikkausta Meilahden sairaalaan.
Sairaalamaailmaan sijoittuvassa sarjassa jokaisella hoitajalla on oma, osin salattu ja risainen menneisyytensä. Moni potilastapauksista nivoutuu tavalla tai toisella heidän elämäänsä.

Kuvausryhmä ja näyttelijät opiskelivat autenttisuutta Meilahden sairaalassa.

– Olin muun muassa katsomassa sydänleikkausta aivan vierestä. Luottamukseni kasvoi huimasti, sarjassa näyttelevä Lena Meriläinen kertoo.

Kokemus oli näyttelijän mielestä raastava, mutta kasvattava.

– Nyt tiedän, että noiden ammattilaisten käsiin uskaltaisi jättää itsensä, jos sellainen tilanne tulisi, Lena Meriläinen sanoo vakavana.

Käsikirjoittaja Petja Peltomaan tv-sarja seuraa neljän hoitajan työtä kuvitteellisen sairaalan traumaosastolla. Lena Meriläisen lisäksi TV2:n sarjaa tähdittävät Iina Kuustonen, Leena Pöysti ja Tiina Lymi.

Lena uskoo, että sarjan suosio perustuu sen todentuntuisuuteen sekä kohderyhmään, jota ovat erityisesti aikuiset naiset. He ovat löytäneet sarjan hyvin.

Odottaa jo kesää

Lena vietti loppiaisaattoa Strauss-konsertissa yhdessä miehensä Olli Tolan kanssa.

– Joulu on levätty ja vietetty perinteisesti muuten, mutta vietimme ensimmäistä kertaa aaton tyttären perheen luona, hän kertoo.

– Toki teimme yhdessä valmisteluja, en päässyt edelleenkään täysin valmiiseen pöytään.

Olli Tola on pian lähdössä ensimmäistä kertaa slalomretkelle Bulgariaan.

– Jännä nähdä millaista siellä on. Lenaa ei saa sellaisille retkille, koska talvella on siellä hänelle liian kylmä, Olli Tola naurahtaa.

Pari kertoo myös odottavansa kovasti kesää ja purjehdusmatkaa Kroatiaan.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Kaunis ex-olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  2. 2

    Telttaleiristä jäi iso sotku Linnanmäen viereen – asukkaat lähtivät yöllä

  3. 3

    Brittilehti nimesi Manchesterin iskun ensimmäisen uhrin: Georgina, 18, oli Ariana Granden superfani, ehti hehkuttaa keikkaa Twitterissä

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  5. 5

    Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

  6. 6

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  7. 7

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  8. 8

    IS Manchesterissa: Lentokentän aulassa on aseistautuneita poliiseja – ”Ei ole tavallista Britanniassa”

  9. 9

    Onko tässä Suomen suurin muumimukikokoelma? Vain yksi puuttuu

  10. 10

    Satumainen jalokivi: Oligarkin seksikäs mallivaimo ylpeili sensaatiomaisella lahjallaan – ”Mieheni ei ole saita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  3. 3

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  4. 4

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  5. 5

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  6. 6

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  7. 7

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  8. 8

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  9. 9

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  10. 10

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvat: Kaunis ex-olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  2. 2

    Telttaleiristä jäi iso sotku Linnanmäen viereen – asukkaat lähtivät yöllä

  3. 3

    Brittilehti nimesi Manchesterin iskun ensimmäisen uhrin: Georgina, 18, oli Ariana Granden superfani, ehti hehkuttaa keikkaa Twitterissä

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  5. 5

    Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

  6. Näytä lisää