Reija

Viihde

Lenita Airisto suhteestaan Loiriin: ”Hän oli äärimmäisen eroottinen mies”

Julkaistu:

erotiikkaa
Lenita Airisto muistelee erittäin lämpimästi suhdettaan Vesa-Matti Loiriin.
Lenita Airisto on yksi Vesa-Matti Loirin vieraista sunnuntaina alkaneessa Nelosen Loirinuotiolla-ohjelmasarjassa.

Lenita muistelee entistä rakastettuaan suurella kunnioituksella ja lämmöllä.

Lenita Airiston ja Vesa-Matti Loirin suhde alkoi tajunnan räjäyttävällä tavalla. Lenita teki 70-luvulla naistenlehteen juttusarjaa sen ajan mielenkiintoisista miehistä. Vesku Loiri oli näyttelijänä Helsingin Kaupunginteatterissa, joten pari sopi haastattelupaikaksi läheisen puiston.

LENITAN vahva ennakkokäsitys näyttelijästä osui oikeaan.

– Tämä haastattelu oli lähtölaukaus täydelliselle rakkaussuhteellemme. Tapaaminen oli järisyttävä. Meillä oli heti voimakas yhteys. Ymmärsin, mihin hänen näyttelemisensä ja hauska kaatuilunsa perustuivat. Se ei ollut mitään holtitonta touhuamista. Veskulla oli vahva näkemys siitä, miten komiikkaa tehdään. Se vaatii itsekuria, älyä ja tilannetajua, mutta myös vahvaa kritiikkiä itseään kohtaan. Vesku oli äärimmäisen kriittinen. Hän sai siitä näyttelemiseensä varmuutta ja voimaa, Lenita kuvailee Vesa-Matti Loiria Ilta-Sanomille.

Haastattelusta alkoi Airiston ja Loirin suhde, joka yllätti täysin molemmat.

– Kohtasimme yhtäkkiä toisemme. Minä olin eronnut ja aloittanut uuden suhteen ulkomailla. Veskulla oli myös samaan aikaan suhde toisaalla. Halusimme kuitenkin molemmat kokea tämän. Meillä oli täydellinen rakkaussuhde niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hän myös asui jonkin aikaa luonani. Minulle oli myös täysin selvää hänen fyysisyytensä. Vesku oli äärimmäisen eroottinen mies. Olen joskus verrannut häntä näyttelijä Burt Lancasteriin, Lenita kertoo.

Pariskunnan suhde kipinöi pitkään. IS kertoi lauantaina parin intohimoisesta suutelovideosta 90-luvulla. Lenitan mukaan Vesku on suutelijana ylivoimainen. Asteikolla 1-10 miehen suutelutaidot ovat Airiston mukaan luokkaa 11.

– Eikä se ollut ensimmäinen, eikä viimeinen suudelmamme.

AIRISTOLLA ja Loirilla oli suhteessaan vahva tunnelataus ja luja henkinen yhteys. Kaksi ihmistä löysivät toisensa ja heitä yhdisti samat päämäärät sekä luonteenpiirteet.

– Olimme molemmat kunniahimoisia uraihmisiä. Vesku on ihminen, joka ei hurahda mihinkään. Hänen päämääränsä oli tulla taiteilijaksi ja siinä toteuttaa luovuuttaan. Emme koskaan puhuneet rahasta. Emme kumpikaan tavoitelleet rahaa, vaan itsemme toteuttaminen työn kautta oli meille molemmille erittäin tärkeää. Meitä yhdistää myös se, että emme kumpikaan halua puhua yksityiselämämme asioista. Emme myöskään pidä juhlista, emme tykkää mennä juhliin, emmekä tykkää järjestää juhlia, Lenita kuvailee heidän yhtäläisyyksiään.

Lenita Airiston ja Vesku Loirin suhde muutti matkan varrella muotoaan, vahva side toisiinsa on säilynyt.

– Säilymme ikuisesti ystävinä. Meidän yhteys ei koskaan katkea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    2. 2

      Poliisi etsii 15-vuotiasta tyttöä – katosi kotoaan Helsingistä

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      70-vuotiaan miehen epäillään yrittäneen tappaa vaimonsa – naapurusto järkyttyi syvästi: ”Ei mitään ennakkoaavistusta”

    5. 5

      Tällä aseella USA löisi takaisin, jos Pohjois-Korea hyökkäisi Souliin – tuttu Suomenkin armeijalle

    6. 6

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Paljastava kuva: 24-vuotias hyvinmuodostunut malli vilautti epäkohtaa reisissään – reaktio oli valtava

    9. 9

      Skootterilla liikkuneet nuoret kävivät varkaissa, etsintäkuulutuksesta tuli välittömästi somehitti

    10. 10

      Tom Cruisen stuntti epäonnistui järkyttävällä tavalla – tähti pölähti yllättäen takaisin julkisuuteen: Kuittasi kohun kiusallisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    4. 4

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    5. 5

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    6. 6

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    7. 7

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    2. 2

      Poliisi etsii 15-vuotiasta tyttöä – katosi kotoaan Helsingistä

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      70-vuotiaan miehen epäillään yrittäneen tappaa vaimonsa – naapurusto järkyttyi syvästi: ”Ei mitään ennakkoaavistusta”

    5. 5

      Tällä aseella USA löisi takaisin, jos Pohjois-Korea hyökkäisi Souliin – tuttu Suomenkin armeijalle

    6. Näytä lisää