Pertti, Albert

Viihde

Valikko

Superpari kihlautui rakkauden kaupungissa

näyttelijät
Näyttelijäpariskunta kihlautui Pariisin-matkallaan.
Viime vuonna seurustelun aloittaneet Charlize Theron, 39, ja Sean Penn, 54 ovat kihlautuneet.

Lähteen mukaan he päättivät kihlautua marraskuisella Pariisin-matkallaan. Sean ei kosinut perinteikkäästi, vaan pariskunta päätti yhdessä viedä suhteensa seuraavalle tasolle.

– Mitään sormuksia ei ole, mutta he ovat sitoutuneet toisiinsa, lähde kertoi UsMagazine.com-sivustolle.

Aiemmin tänä vuonna Charlize väitti, ettei hän ole halukas avioitumaan.

– Minulla ei ole koskaan ollut unelmaa valkoisesta mekosta. Ja kun katselen muiden ihmisten menevän naimisiin, ajattelen, että se on ihanaa heille. Itse istun häissä yleensä järkyttyneenä, hän totesi ja perusteli:

– Sen on tarkoitus olla ilta, jolloin pariskunta juhlisi rakkautta. Häissä näkee kuitenkin avioparin erillään koko illan, pitämässä huolta siitä, että kaikki muut ovat ok. Vanhetessaan ihminen haluaa keskittyä asioihin, joilla on oikeasti merkitystä, Theron sanoi kesäkuussa.

Pariskunta paljasti suhteensa Help Haiti Home -gaalassa tämän vuoden tammikuussa. Suhteen paljastumisen jälkeen lähde paljasti, että pariskunta on keskustellut lapsen adoptoimisesta yhdessä.

Sean Pennillä on kaksi lasta, Dylan, 23, ja Hopper, 20, entisen vaimonsa Robin Wrightin kanssa. Theronilla puolestaan on kaksivuotias Jackson-poika, jonka hän adoptoi maaliskuussa 2012.

Sean Penn on ollut aikaisemmin naimisissa Madonnan kanssa.

Sattumoisin Penn ja Theron palkittiin Oscareilla helmikuussa 2004. Penn sai tuolloin parhaan miesnäyttelijän Oscarin elokuvasta Menneisyyden ote. Theron puolestaan palkittiin parhaan naisnäyttelijän Oscarilla roolistaan elokuvassa Monster – Aileen Wuornos.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      IS seurasi 4.finaalia: Tappara hyydytti pelin kolmannessa erässä – otteluvoitot nyt tasan, katso maalit

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    5. 5

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    6. 6

      Takaa-ajo Helsingissä: miehet hylkäsivät autonsa ja yrittivät paeta poliisia Pikkukosken metsiin

    7. 7

      Niukka-asuiset Baywatch-fanit juoksivat kulttisarjan hengessä – katso kuvat punaiseen pukeutuneista kaunottarista!

    8. 8

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    9. 9

      Vastaanottokeskuksen ruokajonossa painittiin – paikalle hälytettiin useita poliisipartioita

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    7. 7

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    10. 10

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      IS seurasi 4.finaalia: Tappara hyydytti pelin kolmannessa erässä – otteluvoitot nyt tasan, katso maalit

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    5. 5

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    6. Näytä lisää